Saanko esitellä 2023

Tällä sivulla on Eija Kostiaisen tekemiä haastatteluja OKASin jäsenistä. Nyt on tullut Eijan aika siirtyä toisenlaisiin tehtäviin. Seuraavassa hän kertoo tämän palstan syntymisestä ja sen rakentamisesta.


Hyvät Lukijani, Ystäväni ja Jäsenemme! 
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Oletan siis, että lukijoita on ollut palstallani ”Saanko esitellä”.

Palsta syntyi korona-aikaan, kun mietittiin erilaisia tapoja pitää yhteyttä jäsenistöön. Esitin, että tehdään meidät tutuiksi toinen toisillemme kotisivujen kautta. Ja tiedetäänhän se, että esittelijä pistetään ajatuksensa toteuttajaksi. Näin alkoi minun ja palstani ”Saanko esitellä” retki mielenkiintoisten ihmisten pariin.

Haastatteluja olen tehnyt alkukesästä 2020 lähtien. Pariskuntia on ollut 11 ja henkilöitä yhteensä 43.

Kiitos teille kaikille osallistumisesta! Te ilahdutitte, itketitte ja hämmästytitte meidät mahtavilla elämänne kertomuksilla. Teistä kaikista löytyi asioita, joita emme aiemmin tienneet - tulimme tutuiksi!

Olen haastatellut teitä alkuun puhelimitse, toistemme kodeissa tai ravintoloissa jne., mutta tilanne on aina tiivistynyt kauniiksi yhteistilaisuudeksi. Vain me olemme paikalla innostuneina ja kiinnostuneina toistemme elämästä, eikä muu ”hälinä” ole meitä häirinnyt. Tekstiä tarkastellaan, poistetaan ja lisätään asioita, vaihdetaan vielä kuvia siis aivan oikean toimittajan tuntuista työtä. Ei ihan – tämähän on harrastus ja hauska eläkepäivien piristys. En ole aiemmin harrastanut kirjoittamista enkä työkseni sitä tehnyt, mutta OKAS on työntänyt tai antanut mahdollisuuden minulle hypätä tuntemattomaan. Mikä on ollutkin minulle tosi rikkaus!

Kaikella on aikansa ja paikkansa. Nyt olen päättänyt lopettaa haastattelut ja vaihtaa ne pienien tapahtumien kirjoitteluun. Minuun tarttui kirjoittamisen ilo ja into!

Hienointa asiassa on se, että ”Saanko esitellä” ei sammu vaan Marja-Leena Widsten on lupautunut jatkamaan palstan pitoa! Toivotan sinulle onnea ja menestystä uuden harrastuksesi parissa!

Hyvää ja rauhaisaa Joulua kaikille!

Eija Kostiainen

Näin kertoi Eija "Saanko esitellä"-palstan tekemisestä. Seuraavana on hänen viimeinen haastattelunsa. 
Kiitos hänelle.

Ursula Högström
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Ursula tuli OKASiin alkuvuodesta 2022. Hän on joka solullaan ”kirjallisuusihminen” ja kun edellinen vetäjä halusi pitää taukoa kirjallisuuskerhon vetämisessä, suostui hän OKASin kerhon vetäjäksi.

OKASin syyskokouksessa 2023 valittiin Ursula myös hallituksen jäseneksi vuosille 2024-2027.

Elämänpiiri 
Ursula: Olen asunut Vaasassa koko lapsuuteni, kesät vietimme Ähtärissä, rakkaalla kesämökillämme. Olen ahkerien ja menestyvien vanhempien tytär, joka ei itse oikein oppinut, miten henkistä ja konkreettista pääomaa tulisi käyttää. Vanhempien arki oli työntäytestä, eikä meille lapsille jäänyt liiemmin aikaa. - Näitä lapsuuden puutteita olen sitten saanut aikuisena miettiä hyvinkin syvällisesti. - No, teinhän ylioppilastutkinnon jälkeen kuitenkin parhaani ja valmistuin Turun ja Helsingin yliopistosta suomen kielten ja kirjallisuuden maisteriksi.
Menin naimisiin varkautelaisen, fiksun miehen kanssa. Saimme kaksi tytärtä; Emilian ja Viljan. Asuimme Helsingissä ja Inkoossa. - Elämäämme varjosti monien vuosien ajan suru; mieheni alkoholismi. Voin kai kuvailla sitä niin, että hukkasimme kaikki itsemme; koko loppuelämä oli rakennettava uudestaan. Mieheni kuoli, kotitalomme myytiin ja minä jäin kahden tyttären surulliseksi yksinhuoltajaksi. Kesiksi pakenin tyttäreni kanssa vapaaehtoistyöhön Ruotsiin ja sitten vuonna 2005 muutin kokonaan antroposofiseen yhteisöön Keski-Ruotsiin. Tein opettajan töitä ja samalla opiskelin sosiaalipedagogiaa.

Sain asua vanhassa punamullalla maalatussa talossa, jossa lypsin lehmiä ja hoidin puutarhaa. Tähän pieneen Delsbon kyläyhteisöön olen palannut muuttoni jälkeen kesäisin. - Helsinkiin verrattuna se on idylli; ihminen tarvitsee molempia.

Isäni äidinkieli oli ruotsi ja kotimme oli siis kaksikielinen. Ruotsin kieli ja kulttuuri on tullut minulle rakkaaksi varsinkin kun kotikunnassani Delsbossa tuettiin elävää kansankulttuuria. Kesät olivat juhla-aikaa: folkmusiikkia, sunnuntain jumalanpalveluksia karjamajoilla, miilunpolttajan lettuja, piiritansseja, matkoja kirkkoveneillä, hamboa, valssia, polkkaa. Ikivanhaan, edelleen toimivaan, lättähattujunaan teimme näytelmän Junanryöstö. Minulla on vanha Hälsinglandin alueen kansallispuku, jota voin käyttää sekä arkipukuna että juhlassa, myös hautajaisissa. Kansallispuku ei ole pyhä; siihen voi sovitella tavallisia arkiasusteita. Myös paikallisin värein kudottu kiltti on suosittu miesten keskuudessa - ruotsalaiset eivät ole pikkutarkkoja tällaisessä!

 Suomeen tulin, kun tytär rupesi odottamaan esikoistaan; ”Tule nyt, tai älä sitten tule ollenkaan!” Suomeen palasin noin neljä vuotta sitten, asun Malminkartanossa.
Minulla on kaksi lastenlasta; Helsingissä Emilian Lenni 7 ja Tanskassa Viljan Edward 5 vuotta.

Mikä tai kuka sai sinut kiinnostumaan OKASista?Houkuttelijoina toimivat Halkolat - Soile ja Heikki. Olemme toistemme lapsille appivanhempia. Halusin ehdottomasti oppia pelaamaan mielenkiintoista korttipelia, Shanghaita.

Mitkä asiat OKASissa ilahduttavat ja/tai ärsyttävät sinua?
”Okas on ottanut minut lämpimästi vastaan. Tilaisuuksissa on iloinen ja reipas tunnelma. Ymmärrän ystävien tapaamisen arvon, mutta joskus voisimme aktivoida pöytäkuntia keskustelemaan niin, että myös tuntemattomat ovat mukana. - Ihmiselle on hyvä kuulua joukkoon ja hänen tulee tuntea se eri tavoin. Senioriyhdistykset antavat mahdollisuuden työelämän jälkeen saada näitä kokemuksia oman lähipiirinsä lisäksi. Erilaisissa kerhoissa löytyvät uudet ystävät ja uudenlaiset keskusteluryhmät, joissa mietitään sekä ajankohtaisia, että henkilökohtaisia asioita yhdessä.” Ideoi Ursula

Mikä on harrastuksistasi tärkein?
Ursula: ” Kirjallisuuskerho sopii minulle hyvin, sen lisäksi kuulun Helsingin Latuun ja olen aktiivisena mukana 12 askeleen liikkeessä. Siis yhdistystoimintaa, liikuntaa ja mielen+sosiaalisen elämän kuntoutusta.”

Pysähdyttävä tapaus?
Tämä oli konkreettisesta tilanteesta, jossa EN pysähtynyt. Näin Ursula kertoo:
”Ajoin Hollannin dyyneillä ison tuntuisella lainatulla miestenpyörällä. Vauhtini oli reipas, kaipasin meri-ilmaa. Äkkiä huomasin matkan päässä olevan kaksi teräksistä esteaitaa limittäin. ”Tuosta en selviä, on noustava pyöränselästä!” Mutta jarrua ei ollut… annoin mennä, kun en muuta voinut…pyöräni jatkoi matkaa…. Esteet olivat äkkiä takanani.”

Mikä on elämän tarkoitus?
”Kyllä tämä matka meille kaikille on annettu, jotta eläisimme sen, tutkisimme sitä ja oppisimme siitä. Saamme iloita rakastaa, saada ja antaa.” Ursula pohtii.

Mottosi
”Elä ja anna elää.” ”Kehitys, ei täydellisyys.”

Elämäsi biisi?
Ursula:”Miten olisi vanha ruotsalainen kansanlaulu, Visa från utanmyra.”

Elämäsi runo?
”Olin riemastunut nähdessäni Helsingissä Reino Hukkasen haukiveistoksen Laulupuut Musiikitalon edustalla. Kuinka loistava valinta, kirjalisuutta, kuvataidetta, musiikkia!

Sanotaan siis: Hellaakosken Hauki-ruono.”

Eija Kostiainen 12.12.2023


Tuula Ailamo
 tuli OKASin jäseneksi viime vuonna 2022. Tämän vuoden alusta alkaen hän on yksi  retket, teatteri- ja kulttuuritiimin jäsenistä.

Tuula kertoo houkuttelijansa:  ”Puheenjohtaja Kristina Rantalainen on työtoverini ja perheystävä, joka houkutteli minut OKASiin. Olin tosin kuullut OKASista jo Päiviö Salon esityksestä Tapiolassa joskus aiemmin. Ajattelin lähteä mukaan, kunhan kalenterini ei täyty niin, etten muuta ehdikään. Puoliaktiivisesti.”

Elämän piiri
”Olen Joroisista lähtenyt maalaistalon tytär, lukion jälkeen vispiläkoulua käynyt nainen (ravitsemusteknikko, kotitalousope ja restonomi). Tein 34 vuoden pestin keskuspankissa, ensin 16 v. ravintolapuolella sitten kymmenisen vuotta taloushallinnassa ja viimeiset vuodet IT-osastosihteerinä.

Töiden ohella olin pankin matkailukerhossa ja järjestin 20 vuoden ajan lähinnä ooppera- ja musikaalimatkoja Viroon, kotimaan bussiretkiä ja muutaman pitkän matkan. Lisäksi olin useita vuosia taideoppaana Suomen Pankin ”avoimet ovet”- tapahtumissa. Vedin myös kaamoshiihtoretkiä Saariselän ensilumille.

Nykyään asun Espoonlahdessa yksin, sillä jäin vuoden 2022 lopussa leskeksi mieheni sairasteltua pitkään. Olen saanut kaksi ihanaa poikaa, Teemu 34v. ja Mikko 25v., jotka ovat muuttaneet jo omilleen. Lapsenlapsia ei ole vielä ilmaantunut.

Suunnittelen saavani alakerran kirjaston siivottua mieheni hillottua sinne kymmenien vuosien kirjat, muistiinpanot, seminaari- ja muut erittäin tärkeät paperit. Urakan jälkeen voisin ehkä muuttaa pienempään huusholliin.”

Mainitse OKASista asiat, jotka ärsyttävät tai ilahduttavat sinua?
”OKASin hyviä puolia on valtava aktiivisuus, jokaiselle on tarjolla jotakin. Huonoja puolia en ole huomannut.”

Mitä toivot elämältä tähän hetkeen?
”Iloa ja mukavia hetkiä.”

Mikä on elämän tarkoitus?
”Elää rauhassa ja hyvissä väleissä niin kanssaihmisten kuin luonnonkin kanssa. Hyviä suhteita molempiin tarvitaan.”

Mitä harrastat?
”Harrastan hiihtoa, vesijuoksua, kävelyä, neulomista, taiteita ja ystävätreffejä.

Olen toiminut myös vuoden ajan tukivanhempana Helsinki Missionissa.”

Mitä erityistä emme tiedä sinusta?
Suoritin nuorena metsästyskortin ja olin ampumajaoksessa, jopa mukana joissakin ampumakisoissa …. kauan sitten. Korona-aikana neuloin18 villapaitaa, lähinnä islantilaisia paitoja. Nyt kiinnostaa kullan ja korukivien huuhdonta. Olen jo löytänyt porukat ja kohteet. Minulla on kotona paljon villoja, joista haaveilen kutovani kangaspuilla muutaman shaalin tulevana syystalvena.”

Mikä on elämäsi vaikuttavin tapahtuma?
” Kyllä ne ovat poikieni Teemun ja Mikon syntymät.”

Mikä on mottosi?
Kaikki järjestyy joko hyvin tai vielä paremmin!”

Mikä on ”Elämäsi biisi”?
”Sibeliuksen viulukonsertto, jota olen kuunnellut kymmeniä kertoja. Nuorempana sytyin liekkeihin Stevie Wonderin ”Sir Duke-biisistä”, vaikka kyllä se nykyäänkin nappaa!”

Eija Kostiainen 6.6.2023

Seppo Tammisto liittyi kesällä 2022 OKAS:n jäseneksi kumminaan Soili Männikkö. Hyvin pian häntä pyydettiin myös hallitukseen, johon hän suostui aloittaen kautensa tammikuun alusta 2023.


ELÄMÄNPIIRI
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Seppo on syntynyt ja kasvanut Turusssa kolmilapsisen perheen esikoisena, isän toimiessa aikanaan mm. Kupittaan Savi Oy:ssä työnjohtajana. Seppo kirjoitti Turun Lyseosta ylioppilaaksi vuonna 1974, minkä jälkeen hän on kouluttautunut monipuolisesti eri aloilta. Tutkintoja on monia ja kurssituksia vielä enemmän. Viimeisimpänä tutkintona on Tradenomi YAMK Haaga-Heliasta vuodelta 2008.

Sepon työelämä on pääsääntöisesti koostunut erilaisista taloushallintoon ja johtamiseen liittyvistä tehtävistä:

· Merivoimien Esikunta, kapteeniluutnantti, esikunnan talouspäällikkö

· Libanon, UNIFIL, yliluutnantti, pataljoonan rahastonhoitaja

· Riihimäen Keskusvankila, talousjohtaja ja johtokunnan jäsen

· Innova Länsi-Suomen Ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä, talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen

· Helsingin seurakuntayhtymä, talouspäällikkö

· Ami-säätiö sr (amiedu), hallintojohtaja ja Senior Advisor, sekä Ami-säätiö sr:n tytäryhtiön Wahad Oy:n toimitusjohtaja.

Sivutoimia ja erilaisia luottamustehtäviä on vuosien varrella ollut useita.

Ansiomitalit: YK-mitali myönnetty Libanonissa (UNIFIL) 1985-1986 tapahtuneen rauhanturvatyön perusteella. Ammatillisen Aikuiskoulutuskeskusten liitto ry myönsi Ammatillisen Aikuiskoulutuksen Hopeisen ansioristin vuonna 2007.

”Minulla on kaksi tytärtä ja kolme lastenlasta; vanhin tyttäreni Sanna ja hänen kolme lastaan ja nuorin tyttäreni, erityislapsi Emmi. Olen ollut 23 vuotta yksinhuoltajaisänä Down-lapselleni Emmille. Asumme Espoossa ja hyvä elämämme pyörii paljolti tavallisen arjen askareissa ja yllättävissä tilanteissa. Suurin yhteinen harrastuksemme on ollut matkailu. Sitä olemme harrastaneet pitkään ja todella nauttien,” kertoi Seppo.

MITÄ TOIVOT JA ODOTAT OKASista?
Hyviä ihmissuhteita ja yhteistä tekemistä, sekä ajatuksellisia haasteita – on hyvä olla osa  ”jotakin” kokonaisuutta.”

MIKÄ ON HARRASTUKSISTASI MIELUISIN?
Nykyään kesällä golf on iso intohimo ja talvella salikuntoilu. Aikanaan laitesukellus oli aikuisuuteni tärkeä harrastus, joka sai alkunsa YK-komennukseni aikana Eilatissa Osku Puukilan opastuksella. Tästä innostuneena olin useammalla Hossan urheilusukellusleirillä, jossa tavoitteena oli kehittää sukellustaitoja mm. suunnistusta, erilaisia etsintämenetelmiä, vedenalaista rakentamista ja hitsaamista. Suoritin leirillä myös CMAS:n korkeimman harrastajatason sukeltajaluokan P1.”

MITÄ ERITYISTÄ EMME SINUSTA TIEDÄ?
”Merivoimissa minulle tarjoutui tilaisuus olla osa Miinalaiva Pohjanmaan koulutuspurjehduksen henkilökuntaa. Vastasin purjehduksen taloudesta kokonaisuudessaan. Koulutuspurjehdus tehtiin 9.5.-18.6.1987 Atlantille. Vierassatamina olivat Santa Cruz de Tenerife (Espanja), Limerick (Irlanti) ja Rotterdam (Hollanti). Etelässä purjehdimme myös Länsi-Saharan rannikolle asti. Matkan johtajana toimi aluksen päällikkö komentajakapteeni Seppo Sarelius.”
MITÄ TOIVOT ELÄMÄLTÄ NYT?
Ehkä päällimmäisenä on toive seesteisen valoisasta vanhuudesta, jolloin viimeisetkin palaset loksahtavat kohdalleen.”

MIKÄ ON MOTTOSI?
Niitä on oikeastaan kaksi ja ne ovat jo hyvän aikaa olleet elämiseni taustalla. Ensimmäinen: ”Niillä korteilla pelataan, joita jaossa on saatu”. Ei kurkoteta kuuta taivaalta vaan hyvä riittää aina, ei tarvitse olla paras. Toinen on tuttu kuntosaleilta: ”No pain no gain”. ilmaiseksi ei tule mitään. Pitää nähdä vaivaa ja tehdä töitä saavutustensa eteen”

MIKÄ ON ”ELÄMÄSI BIISI”?
Hyvää musiikkia on paljon, mutta perusvire on pääsääntöisesti bluesvoittoinen, eli tässä(kin) mielessä olen vanha blues-äijä. Artisteista lähimpänä sydäntä ovat Erja Lyytinen ja ”Larkin Poe”- yhtyeen ladyt biiseineen”, näin tuumaili meille Seppo.

Eija Kostiainen 24.4.2023



Ritva ja Matti Kuula tulivat OKASiin v. 2004 Raija Järven houkuttelemina.

Matti on ollut OKASin hallituksessa vuosina 2011-2015.


Elämänpiiri

Ritva on kotoisin Kokkolasta ja ylioppilaaksi päästyään hän lähti Helsinkiin sairaala laboratoriohoitajan oppiin. Valmistuttuaan hän pääsi töihin Työterveyslaitoksen tutkimuslaboratorioon.

Matti syntyi Ensossa ja oli 4-vuotias, kun isä kuoli. Äiti meni jonkin ajan kuluttua uudelleen naimisiin ja uusi perhe jäi asumaan Helsinkiin Hesperiankadulle. Perhe kasvoi yhdellä sisarellä ja myöhemmin vielä toisella.

”Muutaman muuton jälkeen perheemme asettui metsänhoitaja ”isän” työn perässä Pietarsaareen.

Kielet kiinnostivat minua ja lukioaikana pääsin sattumalta oppilasvaihtoon Bad Segebergiin kieltä opiskelemaan. Hyvin opinkin, sillä opettajaperheessä lapsia oli viisi ja saksaa puhuttiin aamusta iltaan kuukauden ajan. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähdin opiskelemaan Helsinkiin. Eräällä kesälomalla lähdin myös kieltä vahvistamaan Hampuriin, ollen siellä kesätöissä kolmen kuukauden ajan.

Koulutus: Hum.kand.1964, psykologia, soveltava linja. Valtiotieteen maisteri 1967 Helsingin yliopisto / Sosiaalipolitiikka.

Sotilaskoulutus: Ilmavoimat, Viestikomppania, ilmavoim. Viestikoulu (nyk.Ilmasotakoulu: C-3 tehtäviä: Command, Control, Communication & Intelligence) RUK 92: 1956-1957.

Työpaikkoja: Teollisuuden Työnjohto-opisto (STK), Aavarannan kurssikeskus, jonka esimies ja organisaatio-opin, kommunikaatiotaidon ja johtamistaidon opettaja 1965 – 1970. 
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö, yhtymän koulutuspäällikkö 1971 – 1982.
Orion-yhtymä Oy, yhtymän henkilöstöjohtaja 1982 – 2000, josta jäin eläkkeelle.

Miten tutustuitte toisiinne?
Ritva: ”Olin Työterveyslaitoksella laboratoriohoitajana, kun Matti tuli saman laitoksen psykologian osastolle harjoittelijaksi, testejä tekemään. Ruokalassa tavattiin joskus ohimennen ja ystävättäreni kertoi tuon tumman, komean miehen katselevan minua kiinnostuneesti. Jonkin ajan kuluttua olimme Matin kanssa sattumalta yht’aikaa Ostrobotniassa, silloin hän koputti olkapäälleni ja  pyysi minua ”vanhoja tanssimaan.”
Ja tansseja tanssittiin vähän enemmänkin, sillä tänä vuonna huhtikuussa he voivat halutessaan juhlia 60-vuotista hääpäiväänsä.

Ritva aloittaa: ”Nuorena avioparina ehdimme ennen lasten saantia kiertelemään pikku Fiatilla kotimaata ja eurooppaa, ja samaa matkustelua jatkoimme myöhemmin asuntovaunulla perheen kera.

Lapsia meillä on kaksi; Katja syntyi -64 ja Jarkko -68.
Katjalla on kaksi tytärtä ja toisella heistä on yli vuoden vanha Nathalie”nattis”-tyttö.
Katja asuu perheineen Inkoossa ja ”Nattis”-tyttö vanhempineen Olarissa, lähellä meitä.
Jarkko asuu perheineen Porvoossa ja hänellä on kaksi poikaa. Lapsenlapsemme ovat iältään 17 – 33 vuotiaita.

”Kun saimme lapsia, niin minulla oli mahdollisuus jäädä kotiin heitä hoitamaan pitkäksi aikaa. Lähes vastapäätä oli Olarin huollon toimisto, josta tj alkoi pyydellä minua töihin. Niinpä minä olin siellä maksuliikennehoitajana 25 vuotta eläkepäiviini asti”, kertoi Ritva. Tältä ajalta Ritva saikin keskuskauppakamarin hopeisen ansiomerkin ja Suomen Kiinteistönhoitoyhteisöt ry:ltä kultaisen tunnustusmerkin.

”Olemme asuneet ja todella viihtyneet vanhassa Olarissa jo 50 vuotta.
Olemme aina olleet aktiivisia osallistujia kotiseutumme asioissa ja minä olen ollut pitkään mukana myös Olari-Seurassa ja Lions-toiminnassa”, kertoi Matti.

 Mainitkaa OKASista asiat, jotka ärsyttävät ja/tai ilahduttavat teitä?
Molemmat nauttivat todella paljon OKASin matkoista, retkistä, kulttuuritarjonnasta ja jäsentilaisuuksien hyvistä luennoista.
”Jäsentilaisuuksien kahvihetki ystävien kesken on viikon virkitys, mutta vähän haikeaa on se, että ikäryhmämme pariskunnista jotkut ovat jo ”poistuneet” ja jotkut voivat osallistua tilaisuuksiin vain harvoin”, tuumi Ritva.

 Mikä on mielestänne elämän tarkoitus?
Matti ja Ritva pohtivat asiaa: ”Elää oikeudenmukaista elämää.”

Mitä harrastatte?
Ritva: ” Nykyään olemme ahkeria sauvakävelijöitä metsäpoluilla ja kaduilla.”
Matti: ” Kävelyn lisäksi käyn myös hirvimetsällä. Olen ollut 14- vuotta Reserviläisurheiluliiton puheenjohtajana, Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) hall. jäsen 5 v., Pohjoismaisten res.ups.liittojen puheenjohtajiston Nordiskt Presidiumin pääsihteerinä 18 vuotta. Sisäasiainministeriön aselautakunnan jäsen 5 v, ja olen ollut myös Meripelastusaluksen päällikkönä lähes 30 vuotta.”

Matin laaja reserviläis-harrastus heijastuu myös Ritvaan monine tapahtumineen, sillä Matti haluaa ottaa Ritvan mukaan niin kasarmiyöpymisiin kuin upeisiin juhliin ulkomaita myöden. Tämä lienee pitkän avioliiton salaisuus?

 Mitä erityistä emme tiedä sinusta?
Matti ja Ritva eivät itse keksineet mitään erityistä itsestään.
No - meitä kaikkia tietenkin kiinnostaa; Matti, onko Toivo Kuula sinulle sukua? ”On, hän on isoisäni veli,” toteaa Matti.
Itseäni hämmästytti myös nuo Matin saamat huomionosoitukset, joista mainitsen vain osan.

Majuri (res). Matti Olavi Kuula on saanut useita kunnia ja ansiomerkkejä.

Vapaudenristin 3 lk, Suomen Valkoisen Ruusun 1. lk ja Suomen Leijonan 1 lk. ritarimerkit. Sotilasansiomitalin sekä Maanpuolustusmitalin miekkojen kera.

Viron Sotilasansiomitalin ja Ilmavoimien Viestikoulun ristin n:o 9. Keskuskauppakamarin 30 v. ansiomerkin ja Elämäntyömerkin ja Kansainvälisen Lions liiton Medal of Merit. Lisäksi Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Latvian ja Liettuan  res.ups.liittojen ansiomitalit. Ja Suomen Partiolaisten Mannerheim-solki on jo nuorena saatu.

 Mikä on elämänne vaikuttavin tapahtuma?
Ritva: ”Työterveyslaitoksella tein kemiallisia kokeita. Se oli tarkkaa työtä, koska niitä tehtiin monien kemikaalien kanssa. Esim. rikkiä käytettäessä oli sukkahousuissa monesti pieniä reikiä. Eräänä päivänä tein taas kokeita vetokaapissa kunnes kollega sanoi: ”Laita tuuletus nopeasti päälle!” Vetokaapin tuuletus oli jostain syystä tipahtanut pois päältä ja käsittelyssäni oli mukana syanidia!”  Tämä oli vakava ”läheltä piti”-tilanne.

 Matti: ”Sota oli alkanut ja asuimme keskellä Helsinkiä. Isoisäni oli hyvä liikemies ja hänellä oli toimintaa ja tuttuja Ruotsissa. Hän järjesti ja maksoi äitini, minut ja pikku-siskoni Ruotsiin siirtomaakauppiaan perheeseen. Se oli ensimmäinen lentomatkani, ja kun ensi kertaa avasin kaupan oven, lemahti pehmeä appelssiinien tuoksu vastaan ja seuraavaksi saimme ”Polkagris-karkkeja.
Toisaalta – olimme valaistulla laiturilla Malmössä ja näimme toisella puolella olevan pimennetyn Kööpenhaminan, IT-valonheittimien valon ja lentopommien räjähdykset. Kuulimme pommitusten ja tykkien äänet ja silloin tajusin sodan kauhun.  Tämä ”sotaa pakoa”-lähtö Ruotsiin jäi valtavan isona tunnekuohuna mieleeni. Isoisä järjesti meidät lentäen myös takaisin Suomeen.”

 Mikä on mottonne?
Ritva: ”Päivä kerrallaan”.
Matti: ”Kyllä tämä tästä”.

 Mikä on ”Elämäsi biisi”?
Ritva: Frank Sinatra ”My Way”
Matti: Sibeliuksen Finlandia / Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan esittämänä.

Eija Kostiainen, 20.3.2023


Irene Haarlaa
On ollut OKASin jäsen vuodesta 2019 alkaen.

Irene kertoo: ” Heti eläkkeelle päästyäni tulin OKASiin Tiinan houkuttelemana. (Koti- ja sukulaispiirissä Kristina Rantalaista kutsutaan Tiinaksi).
OKASissa minua kiinnostavat mm. digi-,peli- ja käsityökerhot. Jäsentilaisuudet ovat luonnollisesti kaikille kovin tärkeitä. Mielestäni niissä tulee hyvin esiin yhdistyksen suurin merkitys - varsinkin näinä aikoina; yksinäisyyden ennaltaehkäisy.” 

Elämänpiiri
Irenen elämä ei ole yksinäistä. Nykyisin eläkkeellä oleva pariskunta asustaa Nummi-Pusulan kotia ehkä enemmän kuin Helsingin Meilahtea.
Maalla on helppo asua mm. Vertti, Lissu ja Pulla -koirien kanssa.
”Olemme onnistuneet mieheni kanssa myös luomaan suuren perheen. Meillä on 3 lasta aviopuolisoineen, 5 lastenlasta ja 3 koiraa, siis touhua ja iloa riittää, kun kaikki olemme koolla. 
Taloustiede on meillä ”verissä” ja niissä ympyröissä omakin työelämäni Seppälä Oy:ssä tuli tehtyä.

Eläkkeelle jäätyäni opiskelin eläinten kouluttajaksi.  En taida tietää mikä minusta tulee isona…” 

Harrastuksista rakkain.
”Taisi tulla jo vahvasti esille, että koira-asiat ulkoiluttamisineen ovat minulle rakkaita toimia kaikki. Pelastuskoiratoiminnassa on mukana myös oma koirani,”vastaa Irene. 

Mitä toivot elämältä tähän hetkeen?
” Toivon, että kura, loska ja epämääräinen sää muuttuu lämpimän tuulen keväthenkäykseksi. Toivon, että epämääräinen, arveluttava elämä tautien ja sotien kanssa selkiytyisi, voisi edes varautua tulevaan…
Toivon, että saamme varmuutta turvalliseen tulevaisuuteen!”
Näihin Irenen toiveisiin voimme kaikki helposti yhtyä!

Mikä on mottosi?
”Eteenpäin mennään…”

Mikä on sinun ”Elämäsi biisi”
Pave Maijanen: Ikävä
J.Karjalainen: Oulu, Wisconsin
Paula Vesala: Uu Mama

20.2.2023/Eija Kostiainen

Veikko Tiainen

Veikko liittyi vaimonsa Erjan kanssa OKASiin v. 2013 naapureidensa Marja ja Pekka Viinikan houkuttelemina.

Kuvassa Erja ja Veikko ovat Luannan voimalaitoksella Kiinassa, Tangshain kaupungissa v. 2002

Elämänpiiri

Veikko: ”Olen ”Stadin kundi” Rööperistä. Vanhempani muuttivat Viipurista sodan takia Helsinkiin, missä synnyin 1945. Isäni kuoli vuonna 1952 ja äitini jäi 35-vuotiaana yksinhuoltajaksi, minun ollessa 6-vuotias ja pikkuveljeni Raimo vasta kolmen ikäinen.

Kansakoulun opettaja puhui äidilleni, kuinka tärkeää olisi saada minut oppikouluun. Äiti suostui, vaikka elanto perheessämme oli tiukkaa.

Pääsin ilmoittautumaan oppikoulun pääsykokeisiin naapuritalon kaverini Heikin kanssa, kun hänen äitinsä tuli ruokatunnillaan hakemaan Heikkiä sinne. Ressun aulassa oli kolme jonoa; kaksi pitkää ja yksi lyhyt. Valitsimme lyhyen, ja näin Heikki ja minä tulimme ilmoittautuneeksi pitkän ranskan linjalle. Muut jonovaihtoehdot olivat saksa ja englanti pitkinä kielinä.
Oppikoulun jälkeinen armeijavuosi sujui Savon Prikaatissa Mikkelissä ja RUK: n talvikurssilla 117 Haminassa.

Tekniikka kiinnosti, joten päätin pyrkiä Teknilliseen korkeakouluun, josta valmistuin energiatekniikan diplomi insinööriksi v.1971.”

Veikon asiantuntemus voimalaitosrakentamisessa on vienyt häntä ympäri maailmaa. Hän on ollut suunnittelemassa lukuisia sähköä ja lämpöä tuottavia voimalaitoksia, ja usein myös valvonut niiden rakentamista. Voimalaitoshankkeita - usein osana sellu- ja paperitehdasprojekteja - on Veikolla ollut Suomen ja Euroopan maiden lisäksi mm. Kaukoidän maissa ja Etelä-Amerikassa. Hankkeiden toteutuksen merkeissä on Veikolla ollut tarpeen asua lukuisa määrä vuosia eri kohdemaissa, mm. Kiinassa 8 vuotta ja Indonesiassa 3 vuotta.

”Minulla on kaksi tytärtä; Sirpa 55v (KTM) asuu miehensä Jussin ja lastensa Tomin 20v ja Annikan 13v kanssa Englannissa. Nuorempi tyttäreni Niina 47v (HR Manager) asuu miehensä Tonyn ja lastensa Emilyn 7v ja Henryn 5v kanssa Torontossa, Kanadassa. Poikani
Lauri (s.1972) menehtyi syöpään 35-vuotiaana. Lapseni ovat ensimmäisestä liitostani, joka päättyi 80-luvun puolivälissä.

Olemme Erjan kanssa tunteneet toisemme työkavereina jo 1970-luvun puolivälistä. Pikkuhiljaa vuosien vieriessä ystävyytemme lujittui, kihlauduimme 1991 ja avioliiton solmimme 1998. Samalla perheemme kasvoi Erjan lapsilla; Eero on nyt 44-vuotias ja Elina 40. Elinan perheeseen kuuluvat mies Daniel sekä lapset Emma 7v ja Rune 3v.”

Työ vei Veikkoa maailmalle, mutta hän kirjoitti sieltä usein päiväkirjaa ja lähetti sivuja faxilla Erjalle Suomeen siihen aikaan, kun ei vielä sähköpostia ollut keksitty. Oli hieno oivallus pitää vaimo näin mukana työ- ja muissa tapahtumissa. Nyt noita päiväkirjasivuja on koottu ”kirjoiksi”.

Vuonna 1998 Veikolla alkoi muutaman vuoden pituinen työpesti Pekingissä, Kiinassa, ja sinne muuttivat mukana myös Erja sekä tuolloin lukioikäinen Elina-tytär.

Mainitse OKASista asiat, jotka ärsyttävät ja/tai ilahduttavat sinua?

”Viihdyn OKASissa erinomaisen hyvin. Yhdistys kerhoineen on aktiivinen ja toimelias. Hyvät luentoesitykset, kirjakerhotapaamiset ja golfkerhon yhteiset tapahtumat kiehtovat erityisesti.”

Mitä harrastat?

 ”Kesäisin lähinnä golfia, suunnistusta ja lastemme perheiden kanssa yhdessäoloa. Talvella maastohiihtoa ja lenkkeilyä. Viikon laskettelureissu Alpeille ja retkiluistelu Bodom-järvellä ovat myös talvieni toivelistalla. Olen ollut Helsingin Suunnistajissa 70-luvun puolivälistä asti, ja Jukolan suunnistusviestiä olen jo juossut ehkä 30 kertaa. Pari maratoniakin tuli nuorempana juostua, ensimmäinen Pariisissa ja toinen Helsingissä.

Sain tilaisuuden pitää viime vuonna OKASissa esityksen  ”Tintti, sarjakuvan vaatimaton sankari”. Tunnen sielunkumppanuutta Tintin kanssa, jouduttuani hänen laillaan itsekin monesti touhuamaan ja ratkomaan asioita epävarmoissa olosuhteissa eksoottisissa maailmankolkissa.”

Mitä toivot elämältä?

”Olen tyytyväinen tähän hetkeen, itselläni ei ole suunnitelmissa enää suuria tavoitteita tälle elämälle. Toivon perheellemme, mutta ennen kaikkea lapsillemme ja heidän perheilleen terveyttä, kohtuullista toimeentuloa ja henkisesti rikasta elämää, ja että saisimme viettää yhdessä vielä monia hyviä vuosia. Ja jos vielä maailmanrauhan ja luontokatastrofien välttämisen voisi järjestää, niin siinä olisi toiveitani näin ensi alkuun.”

Mikä on elämän tarkoitus?

”Ihmisen henkinen kasvu, sielumme ylevöittäminen hyvillä ja arvokkailla ajatuksilla ja teoilla lähimmäisillemme ja ympäristöllemme, jottei seuraavassa elämässä tarvitsisi taas aloittaa koko hommaa ihan nollasta .”

Mikä on mottosi?

”Usko unelmaasi, ja saat kokea sen toteutuvan. Vain mahdoton vie vähän kauemmin aikaa.”

Mikä on ”Elämäsi biisi”?

Ystävän laulu/ Vladimir Vysotski (tosi ystävyys koetellaan silloin, kun ollaan totisessa paikassa)

Gracias a la vida / Joan Baez & Mercedes Sosa (Mercedes Sosan laulussa on jotain maagista)

Myrskyluodon Maija/ Lasse Mårtenson (sävelmä maalaa meren ja elämän ankaruuden silmiemme eteen, ja kuitenkin on niin sanomattoman kaunista!).

Lyijykynäpiirros Venetsian kaupungista.

Mitä emme vielä sinusta tiedä?
”Harrastan kaikkiruokaista lukemista, ja kirjoittelen mielelläni, niin omakohtaisista sattumuksista kuin ihan fiktiotarinoitakin. Lyijykynäpiirrosten laatimisen koen myös rentouttavaksi ajanvietteeksi.”

24.1.2023/Eija Kostiainen