Saanko esitellä 2021

Tällä sivulla esitellään OKASin jäseniä v.2021. Mukana on jo kauan yhdistykseen kuuluneita sekä myös uusia tulokkaita. 
Eija Kostiainen haastattelee.

Vuonna 2020 tehdyt haastattelut ovat otsikon 
"Saanko esitellä 2020" alla.

Hilkka Vahervuori 
ja Pertti Nenonen

Hilkka oli OKASin hallituksessa ajalla 1.1.2015-31.12.2017.
Toimeen kuului Okasin kotisivut ja myöhemmin ohjelmasuunnittelu ja projektit.


Elämänpiiri: Hilkka kertoi olevansa kotoisin: ”Ei oikein mistään tai sitten kaikkialta! Lapsuusajan noin viiteen vuoteen asti asuimme lähellä Oulua. Isäni ensimmäinen työpaikka sodan jälkeen oli pienen tervatehtaan teknisen johtajan tehtävät Ruukissa. Sen jälkeen muutimme Harjavaltaan, jossa hän oli Kemiran laboratoriojohtajana.

Minulla on kaksi siskoa ja me tyttäret seurattiin mielenkiinnolla isän väitöskirjan tekoa erikoisine laboratorio- putkiloineen ja luultavasti tästä saimme kipinän alalle. Olen sisaruksista vanhin ja kemisti, toinen sisaruksista on proviisori ja nuorin on sairaalakemisti.”

Liekö geeneissä kemiaa? Sillä Hilkan toinen poika ja sisarenpoika ovat molemmat kemistejä eli kiinnostus jatkuu jo kolmatta sukupolvea.

Hilkka jatkaa: ”Muutimme Helsinkiin ollessani 12-vuotias, jolloin aloitin opinnot

Meilahden yhteiskoulussa. Ylioppilaaksi päästyäni kävi niin onnekkaasti, että vanhempani muuttivat Kotkaan sisarteni kanssa ja minä sain jäädä opiskelemaan Helsinkiin ”opiskelijaboksiini”.

Kun valmistuin kemistiksi ja ex-mieheni juristiksi, niin muutimme hänen kotikuntaansa Kurikkaan. Hän auskultoi Kauhajoen tuomiokunnassa ja minä olin  opettajana Kurikan yhteiskoulussa, kun ns. kunnon kemistin töitä ei sieltä löytynyt.

Kurikassa syntyi ensimmäinen poikamme Mika Meller (ent. Myllymäki), joka teki väitöskirjansa Sveitsissä ja loi siellä uraa useamman vuoden. Nykyään hän on mukana Tuulivoimala liiketoiminnassa. Hänellä on kaksi tytärtä Anna eli Misku ja Rene, joka oli armeijassa mm. sotapoliisina!

Kurikasta muutimme Seinäjoelle ja sieltä Rovaniemelle, jossa syntyi toinen poikamme Jarkko Myllymäki. Hänellä on jo 18-vuotias Tatu-poika. Jarkko on ravintoloitsija ja hän perusti mm. noin vuosi sitten yhdessä Yrjänä Raitasen kanssa Kämp-Galleriaan uuden ravintolan The Glass’n, joka sai hyvän alun juuri ennen Koronavirusta. Heillä on ollut erittäin rankka vuosi, kuten muillakin alan toimijoilla, mutta onneksi nuoret jaksaa yrittää!

Palattuamme pääkaupunkiseudulle eli Vantaalle lähdimme jossain vaiheessa mieheni kanssa kulkemaan eri teitä.”

Pertti on kotoisin Kaukopäästä, ja hän sekä sisarensa Pirjo kävivät syntymässä Ensossa nykyisessä Svetokorskyssä.

”Olin alle puolitoista vuotias ja Pirjo 2-3 kk, kun jouduimme lähtemään evakkoon vuonna -44 Keuruullle asti, mutta pian sodan päätyttyä palasimme takaisin Kaukopäähän. Äiti oli kotoisin Ruotsinpyhtäältä, joten perheen muutto Loviisan, silloiseen Pernajaan oli melko luontevaa. Isä meni töihin Rauma-Repolalle tekemään sotakorvauslaivoja Neuvostoliittoon. Ylioppilaaksi kirjoitin Loviisassa ja sieltä menin opiskelemaan Otaniemeen. Ensimmäisen kerran menin naimisiin v.-66, josta minulla on kolme lasta. Vanhin on Heli, jolla on kaksi tytärtä Anette ja Emila. Seuraava tyttäreni on Leila ja hänellä on kaksoset Atmo ja Orvokki.  Nuorin lapsistani on Lasse, jolla on poika Kasperi ja pikku-Kiia 5 v.”

Hilkka ja Pertti tapasivat toisensa tiedeyhteisö Suomalaisten Kemistien Seuran tilaisuuksissa lähes 40 vuotta sitten.

Hilkka kertoo: ”Kun 50-vuotias syntymäpäiväni läheni, Pertti ehdotti minulle, että voimmeko nyt käydä maistraatissa? Näin teimme ja häitä vietettiin kotona Vantaalla vuonna 1992 läheistemme kanssa. Yhteinen perheemme on ollut melko suuri; lapsia on ollut yhteensä viisi ja lastenlapsia yhdeksän, joista nuorin on 5v. ja vanhin 24v.

Vilskettä ja vilinää on riittänyt!

Olemme asuneet Espoossa jo vuodesta 1996, jolloin siirryimme työnantajani Nesteen teknologiakeskuksesta Kilpilahdesta pääkonttoriin Keilaniemeen. Pertti oli töissä Otaniemessä, joten oli luonnollista muuttaa lähemmäksi molempien työpaikkaa. Minä olin jo työelämäni aikana Suomalaisten Kemistien Seuran ja Suomen Kemian seuran puheenjohtajana ja kun aikaa jäi enemmän eläkkeelle jäätyämme, niin yhdistystoiminta alkoi kiinnostaa enemmän. Jäin eläkkeelle 60-vuotiaana v. 2002 ja Pertti jäi v. 2006.”

Mikä tai kuka sai teidät kiinnostumaan OKASista?
Hilkka: ”Olemme pitkän linjan Kokoomuslaisia ja olimme vuosia mukana Olarin Kokoomuksessa, jossa aikoinaan olin myös puheenjohtajana ja Pertti sihteerinä.

Raili Louhisolan ollessa Olarin Kokoomuksen hallituksessa, oli hän samanaikaisesti myös OKASissa ihanien matkojen järjestäjä. OKASin järjestämät matkat kiinnostivat meitä kovasti, mutta toisaalta olimme saaneet jo aiemmin ”OKAS-kipinän”, sillä sen jäsenistöön kuuluivat mm. Pertin sisko Pirjo Matilainen Atte miehensä kanssa. He ja monet ystävämme puhuivat pelkkää hyvää OKASista, johonka liityimme 15.9.2008.”

Mitkä asiat teitä ärsyttävät ja/tai ilahduttavat OKASissa?
Eniten heitä ilahduttavat ystävien tapaamiset sekä erittäin hyvät luennot ja esiintyjät. Heillä oli myös yhteinen toive päästä pienille kotimaan matkoille - vaikkapa viikonlopuksi! 

Hilkka: ”Lähetän hallitukselle kiitosviestin OKASin erinomaisesta toiminnasta muuttuvan tilanteen edessä. Saitte nopeasti toimimaan yhteiset jäsentilaisuudet Teamsin kautta, ja näin mekin pääsimme mukaan Espanjasta käsin.

Olisin todella kiitollinen, jos Teams-lähetykset jatkuvat myös tulevaisuudessa ns.normaaliaikoina!”

Hilkka jatkaa: ”Asumme Espanjassa lähes puolet vuodesta ja aikaa on sielläkin harrastuksille. Olen Aurinkorannikon Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja järjestän myös matkoja jäsenille. Yhdistyksemme kuuluu Uudenmaan Kokoomuksen piiriin ja olimme pitkään sen suurin yhdistys. Nyt Tuusula on mennyt ohi – muutamalla henkilöllä!”

Aurinkorannikon Kokoomuksella tuntui olevan paljon samoja toimintoja kuin OKASilla, mutta jos jotain kivaa toimintaa löytyy puolin tai toisin, niin sovimme, että napata saa!

Korona-aika on koetellut Espanjaa rankasti. Hilkka on mielenkiintoisesti kirjoittanut Okasin Facebooksivuille heidän ja ystäviensä kokemuksista mm. maan rajoituksista sakkojen uhalla.

Pertti puolestaan kertoi viime kevään vaikuttavasta autolla ajosta Espanjasta Suomeen: ” Ravintolat, kahvilat ja kaikki olivat kiinni, ihmisiä ei näkynyt ja ajoimme kaksin aavekaupunkien läpi. Esim. Madridissa 5-6 kaistaiset tiet olivat lähes tyhjiä – vain yksi auto tuli perässämme. Omilla eväillä tultiin toimeen ja vihdoin Saksasta löytyi avoinna oleva Burger King, josta saimme tuoreet burgerit!”

Espanjassa purettiin koronatilanteen helpotuttua rajoituksia tämän vuoden toukokuun alkuviikolla ja TV:n uutisista saimme katsella tätä kansan yhteistä riemua.

Miltä teistä näytti tämä rajoitusten purkujuhla?
” Huonosti käy” sanoo Pertti.

Hilkka: ” Olen huolestunut, mutta toivon heidän nopeasti palavan ruotuun, sillä nyt ollaan tosi lähellä ja turvassa rokotusten antaman suojan kanssa. Elämä paremmasta tulevasta häämöttää jo!”

Mikä on teille tulevan kesän odotetuin kohokohta?
Hilkka: ”Yhden lapsenlapsen ripillepääsy on syksymmällä, muita juhlia ei ole tiedossa, mutta sukulaistapaamisia kyllä. Meillä on täällä mökillä paljon tilaa, joten lapset lapsineen tulevat mielellään maalle. Ja juuri tulleen tiedon mukaan, pääsemme tänä kesänä Taidekeskus Salmelan konsertteihin, joissa esiintyvät mm. Valtteri Torikka ja Maria Ylipää. Ehkä osallistumme myös perinteiseen Salmelan kesän päätösjuhlaan, joka on yleensä Arja Korisevan vetämä yhteislaulutilaisuuus.”

Hilkka jatkaa: ” Minun kesäohjelmaani kuuluu myös jo perinteeksi tullut naisten luonto- ja musiikkimatka Pyhä-Unplugged Lappiin, jossa esiintyy mm. Marzi Nyman ja Lenni-Kalle Taipale. Kaikki ym. asiat ovat suunnitelmia, johon liitetään tuttu lause; ”mikäli tilanne sen sallii”

OKAS 40- vuotisjuhlat siirtyivät jälleen - nyt ensi syksyyn! Minkälaiset juhlat järjestäisitte meille?
Hilkka: ”Juhlavaa, kaunista ja iloista! Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä tulee avaamaan tilaisuuden ja sen jälkeen OKASin omat puheet. Muu ohjelma voisi seurata sukupolvien jatkumoa – junioreista senioreihin. Räppileidit esittävät vaikka kroniikan OKASista ja koko juhlan ajan saamme nauttia hyvistä tarjoiluista ja mukavasta seurasta!”

Mitä harrastatte?
Hilkka: ”Liikuntaa kaikissa muodoissa, luistelen, hiihdän ja laskettelen aina kun voin. Yhteinen harrastuksemme on Golf. Olen mukana myös Soroptimist International Finland-järjestön, Espoon klubissa, jonka toiminta kohdistuu naisten ja tyttöjen mahdollisuuksien edistämiseen maailmassa. Lyhyesti sanoen: parasta naisille. Olen myös ollut sukuseuramme puheenjohtaja lähes 10 vuotta, mutta nyt olen siitäkin jo eläkkeellä.”

Pertti: ”Olin yli 30 v. Suomen Lions-liitossa ja vuosia Suomalaisella Klubilla. Olen kiinnostunut historiasta ja luen paljon siis muutakin kuin historiaa ja nyt mm. opiskelen espanjaa.”

Mitä erityistä emme sinusta tiedä?
Hilkka: ” Olin 15-vuotiaana MM- tason pikaluistelija ja moninkertainen tyttöjen Suomen mestari. Minut oli juuri valittu Olympiajoukkueeseen, kun vanhemmat pistivät minut kovan valinnan eteen; opiskelu vaiko urheilu? Opiskelu jäi.”

Pertti: ” Nuorena poikana purjehdin paljon. Meillä oli 3 hengen kevytvene, jolla olimme mukana myös purjehduksen Suomen Mestaruuskisoissa. Joskus taisimme päästä pronssiin asti.”

Mikä on mottosi?
Hilkka: ”Positiivisella mielellä eteenpäin!”

Pertti: ” Elämässä pitää olla iloakin!”

Mikä on ”Elämäsi biisi”?
Hilkka: ” Espanjan lockdownin aikaan, ihmiset tulivat joka ilta klo 20 parvekkeelle ja taputtivat hoitohenkilökunnalle ”Resistiren” soidessa taustalla. Kylmät väreet tulee vieläkin, kun tietää mihin se liittyy.

Yhtä vaikuttava on myös Giuseppe Verdin: Nabucco.”

Pertti: ”Pidän melodisesta musiikista ja jazzista New Orleans’n tapaan.”

Matti Finskas 

oli Kansallisen senioriliiton toimittamassa Patina Lehdessä toimitusneuvoston jäsen jo vuosina 2003-2004. OKASin hallituksessa hän oli varapuheenjohtaja ja matkavastaava vuosina 2016-2018 sekä Uudenmaan kansallisen senioripiirin hallituksessa vuodet 2017- 2018. Olarin kansalliset seniorit ry:n kunniajäseneksi Matti kutsuttiin 11.11.2020.

Elämänpiiri

”Äitini oli kotoisin Vihdin Ojakkalasta ja Isä ruotsinkieliseltä pohjanmaalta Jepualta. Isä oli rakennusmestari ja hän tuli tiemestariksi Vihtiin, jossa äiti teki toimistotöitä. Työpaikkaromanssi syttyi ja talvisodan tiimellyksessä menivät he naimisiin 1940. Meitä sisaruksia on kaksi, minä ja pikkusiskoni Ulla. Sota-ajan lapsena olin luonnollisesti sotaa paossa Pohjanmaalla. Myöhemmin tuli muutto Helsinkiin, jossa rakennusmestarilla riitti töitä. Eläkkeelle hän jäi Helsingin kaupungin kiinteistöviraston vt. osastopäällikkön ja isännöitsijätoimiston päällikön tehtävistä.
Kävin Helsingin yhteislyseota rimaa hipoen, pari vuotta lukiota uusien, koska kiinnostus yhdistystoimintaan alkoi lyseosta. Olin koulumme teinikunnan puheenjohtaja, Helsingin teiniyhdistyksen hallituksen jäsen, Helsingin teinien elokuvakerhossa sekä puheenjohtajana Musiikki Fazerin ja Hartwallin yhteistyössä sponsoroimassa Ohjelmarenkaassa, jossa koulutettiin nuoria laulamaan, tanssimaan ja näyttelemään. Olin myös Helsingin teinien yhteiskunnallisen seuran puheenjohtaja, jonka perustajiin kuului  Erkki Tuomioja. Seuran toiminta alkoi olla minulle niin vasemmistolaista, että halusin irtaantua siitä ja vaalin jälkeen sainkin luovuttaa puheenjohtajuuden nousevalle demaritähdelle Paavo Lipposelle. 

Minusta piti tulla insinööri, mutta innostuin Suomen Insinööriliiton ulkoasioiden hoidosta niin, että opiskelut menivät siellä pieleen. Armeijan jälkeen valmistuin kuitenkin yo-merkonomiksi. Vaimoni Kati (Kaarina) oli tavatessamme Fazerin Kluuvikadun konditorian päällikkö ja koulutukseltaan ekonomi. Laajalahdessa hänen työnsä muuttui libristiksi toimien Laajalahden kirjakaupan vetäjänä, joka sama työ hänellä jatkui myöhemmin Tapiolan kirjakaupassa. 

Meillä on kaksi lasta: Erik, jolla on kaksi tytärtä, Kaarina 15v ja Raakel 11v. He ovat kovia tyttöjä uimaan ja uivat Espoon Cetuksesa kummatkin. Erik on IT-alan yrityksessä Senior Project Manager. Tytär Kristina on koulutukseltaan tradenomi.

Oma työelämäni alkoi liike-elämän palveluksessa. Olin Hankkijalla 5v ja Suomen Boforsilla 10v tiedotus- ja PR- päällikkönä kunnes Boforsin varsinainen toiminta Suomessa ajettiin alas. Sen jälkeen orastavan toimittajan töiden kiinnostuksesta ajauduin Yleisradioon ja samalla syttyi kiinnostus politiikkaan. Olin Käpylän Kokoomuksen sihteeri ja kun muutimme Espooseen, niin toimin Olarin kokoomuksen puheenjohtajana 5 vuotta. Lopulta olin muutaman vuoden Espoon Kokoomussenioreiden puheenjohtajana. Se ajettiin alas eli lopetettiin viime vuonna sen vaatimattoman toiminnan ja jäsenmäärän pienuuden takia. Huomasimme, että meidän ikäisiä ei politiikka kiinnosta.

Ruokatorven syövän jälkeen v.2005 olin 4v Eero Akaan-Penttilän eduskunta avustajana. Parasta työaikaa on ollut Yleisradiossa TV 1:n sekä Radio Suomen Urheilutoimitusten toimittajan tehtävissä. Tein niitä eri pituisia aikoja ja viimeinen komennukseni oli Tammisaaren Radio Länsi-Uusimaassa, josta jäin pois -97.
Olin Diafonissa markkinointipäällikkönä 4v ja siinä välissä tuli tehtyä myös radio- ja TV hommia. Eläkkeelle jäin 69-vuotiaana.”

Mikä tai kuka sai sinut kiinnostumaan OKASista?
”Moni OKASlainen ja edesmennyt Aarre Holm, joka oli jo houkutellut minut mukaan seurakunnan toimintaan seurakuntaneuvostoon ja kirkkovaltuustoon joissa olin 30 vuotta toimien kirkkovaltuuston puheenjohtajana 4v. Samalla tie johti myös Espoon kaupunginvaltuustoon ja yhtenä kautena myös kaupunginhallituksen varajäseneksi.

Okasissa alkoi olla jo kovasti tuttuja, joten oli helppo suostua houkuttelijoiden kutsuun. Sain vuonna 2019 paksusuolen syövän ja siksi olen ollut taustalla nämä pari vuotta, mutta nyt näyttää siltä, että olen taas ns.terve!”

Mainitse OKASista asiat, jotka ärsyttävät ja/tai ilahduttavat sinua? ”OKAsissa ei voi mikään ärsyttää paitsi tilapäinen tilan ahtaus. Mutta suuri nautinto on tavata reippaita ja iloisia ikätovereita. Keskustella heidän kanssaan lasten ja lastenlasten kuulumisia sekä muita arjen asioita. Marraskuussa 2020 minut kutsuttiin OKASin kunniajäseneksi ja tämä arvostus ihmetytti minua aivan liikutukseen asti.
Tippa tuli silmään!”
Miten tärkeänä näet kehittyvän yhteistyön liiton ja piirin kanssa? ”Yhteistyö kattojärjestöjen kanssa on tärkeä pohja pienille yhdistyksille. Liitto on valtakunnan tason toimija ja piiri on Uudenmaan seudun. Näin yhdistykset eivät voi nojata kattojärjestöjen toimintaan vaan jokainen yhdistys on tärkeä kotiseudulleen. OKASin tärkein tehtävä on olla alueensa paikallinen, omaleimainen ja jäsenistään hyvää huolta pitävä yhdistys. Hyvät luennoitsijat, hauskat matkat ja retket sekä laaja harrastusten määrä antaa meille mahdollisuuden yhdessä tekemisen ja olemisen riemuun.”

Miten tärkeänä näet yhteistyön muiden yhdistysten kanssa? ”Se on kuin pieni kirsikka annosten päällä! Yhteistyön täytyy olla maltillista, eikä se saa rasittaa liikaa resursseja. Jokaisella yhdistyksellä on omat intressinsä. Keskitytään siis omaan hyvään toimintaan, jota jäsenistömme pystyy arvostamaan ja haluaa itsekin olla osa OKASia. Yhteistyö esim. matkojen suhteen sopii hyvin; jos bussit ei täyty, niin tarjotaan paikkoja naapuriyhdistyksille!” 

Olemme eläneet koronan kanssa jo vuoden ajan, miten ennustat tämän jatkuvan?
”Meidän pitää olla jatkuvasti varovaisia ja hartaasti toivon, että suhtaudumme suosituksiin vakavuudella. Tilanne helpottuu kuitenkin kesällä, kun olemme ikä ihmisinä saaneet jo toisenkin rokotuksen. Maalle menot, mökkeilyt ja ulkona retkeilyt tuovat helpotusta meidän kaikkien elämään.”

Mitä harrastat? ”Ainoa luottamustoimeni on Espoon seurakuntayhtymän arvioinnin johtokunnan puheenjohtajuus. Harrastuksiini kuuluu myös OKAS, Vermon ravirata ja Helsingin Ravirata Oy:n puheenjohtajuus. Raviharrastukseni on alkanut oppiessani kävelemään, sillä isäni oli sotien jälkeen rakentamassa uudelleen ravirataa Helsingin Käpylään, josta lähtien sekä Helsingin että Vermon raviratojen toiminta on aina kiinnostanut minua. Muita harrastuksia ovat perhe ja mökkeily Pusulassa jo vuodesta 1954 alkaen. Olemme venyttäneet lomailua toukokuusta pitkälle syksyyn kunnes maa jäätyy. Olen myös vertaistukena, mentorina toisille syöpäpotilaille.”

Mitä erityistä emme sinusta tiedä? ”Olin 19-vuotiaana teiniliiton edustajana 14.8.1961 Berliinissä yhden saksalaisen nuorisoliiton kutsumana. Näin kuinka yön aikana itäsaksalaiset olivat aloittaneet piikkilangalla Länsi-Berliinin eristämisen ja näin myös ensimmäisen karkuun yrittäneen nuorukaisen ruumiin noston kanavasta. Tänä vuonna 13.8. tulee muurin rakentamisesta kuluneeksi 60 v ( se purettiin 1989).” Ja tätä ette varmasti tiedä: 

”Isän kehoituksesta aloitin 17-vuotiaana kuuluttajan tehtävät ensin Käpylän ja sittemmin myös Vermon raviradoilla. Yksi tehtäväni on nauhoitettu ja sitä soitetaan pääkaupunkiseudun raviradalla tänäkin päivänä. Sitä on soitettu jo 62 vuotta. Se on hevosille tasoitusajon lähtölaskenta: Valmis – yksi – kaksi – aja!

Mikä on mottosi?
”Lopussa kiitos seisoo.”

Mikä on ”Elämäsi biisi”?
”TV 1:n aamu- ja iltapäiväohjelmien juontajana sain valita sinne musiikin itse. Soitin marssista oopperaan, kehtolauluista hengellisiin ja poppiin! Mutta aina sävähdyttää Radetzky-marssi, se on esittelymarssi hevosille. Toisella tavalla mieluinen on myös euroviisukappale, Ein bisschen Frieden Ein bisschen Liebe


Hannele Hankala-Rämä

Tuli jäseneksi 16.9.2013 ollen hallituksessa 2015-2018 ja hallituksen puh.johtajana vuosina 2016 ja 2017. Teatteri- ja konserttiesitysten vastaavana järjestäjänä hän oli vuosina 2016-2018

Elämänpiiri ”Elämänpiiriini kuuluu hyvin läheisesti Kurun Lahdenperän talossa asuva äitini Hanna 99 v. Korona-aikana olen asunut hänen luonaan pitkiäkin aikoja ja useaan otteeseen. Saan valtavasti iloa ja henkistä rikkautta äitini tarinoidessa tapahtumia Suomesta 100 vuoden ajalta, kirkkaalla muistillaan.

Äidin ja minun välissä on sukupolvi eli rakkaat lapseni perheineen.

Tytär Kaisa on farmaseutti ja KTM tehden töitä lääketeollisuuden markkinointipäällikkönä. Hänen miehensä Antti Uusitalo on myös KTM ja hän on talousjohtajana Grano Oy:ssä. He ovat olleet yhdessä jo kouluajoista asti ja nyt heillä on kaksi poikaa Eemil 7v, ekaluokkalainen ja Oliver 5v. He asuvat Mankkaalla, lähellä kummankin kotiseutua.

Tytär Maija on teatteri-ilmaisun ohjaaja ja toimii Masalan nuorisoteatterissa ohjaajana sekä ilmaisutaiteen kurssien vetäjänä. Hänen miehensä Sami Lauri on FM ja historian opettaja Etu-Töölön lukiossa. Heidän poikansa Kaius 3 on jo pienestä pitäen ollut aikamoinen esiintyjä!

He asuvat Kauniaisissa, joten minulla on molemmille tyttärille hyvin lyhyt matka. He ovat sen myös huomanneet ja osaavat käyttää sitä hyödykseen. Joten olen tyypillinen mummu, joka hoidan paljon lapsia.

Korona-aika teki siihenkin muutoksia. Kaisalta olen saanut arvokkaan palautteen: ”Äiti oli aina läsnä, mutta ei tuputtanut meille tyttärille omia kannanottojaan, vaan lopullinen päätös oli aina meidän.”

”Olen syntynyt Kurussa, jossa minulla on kummaltakin puolelta pitkät talonpoikaisjuuret, joten olen niin maalainen kuin vain voi olla. Mutta 11 vuotiaana leikkisä lapsuus muuttui täysin, kun maaseudun laajat pellot ja metsät vaihtuivat kaupungin pieneen yksiöön. Minut lähetettiin Tampereelle yhteiskouluun. Isä hankki yksiön ja muutin sinne isosta talosta, hyvin uskonnollisen, ankaran ja hillittömästi minua rakastavan, ylisuojelevan mummuni Selman kanssa. Iltaisin minulle tehtiin kahdesta nojatuolista kivikova peti. Yksiömme ikkunat avautuivat suoraan koulun pihalle, josta oli myös iloa. Kun koulun kello soi, niin minä lähdin neljännestä kerroksesta ehtien aina ajoissa kouluun.

Mummu oli ankara, entinen kiertokulun opettaja. Tapoja piti noudattaa ja mihinkään en saanut mennä. Elämäni muuttui hyvin suljetuksi. Tämä huomattiin myös kotonani ja isä hankki meille puhelimen, jotta sain pyydettyä vanhemmiltani luvan mennä kerrosta ylemmäksi ystävättäreni luo iltateelle.

Ilmeisesti varhaisesta itsenäisyydestäni johtuen minua on luonnehdittu ”asioita itsehoitavaksi”, jonka myös hyvin tunnistan itsessäni. Olen lähtenyt virallisesti kotoa pois 11 vuotiaana v. 1961 ja sillä matkalla olen edelleen.

Kaikesta huolimatta olen todella kiitollinen vanhemmilleni, että sain heiltä elämääni tärkeimmän asian; hyvän koulutuksen, jonka avulla saatoin tulla toimeen myös ihan itsekseni. Ylioppilaaksi tulon jälkeen opiskelin Tampereen kieli-instituutissa saksankielen kääntäjäksi ja tulkiksi. Huomasin tarvitsevani lisäkoulutusta, joten tammikuussa -73 muutin Helsinkiin ja menin 2v kestävään sihteeriopistoon.

 Helmikuun puolessa välissä, Hämiksen teeillan tansseissa tapasin teekkari Kari Rämän ja sen jälkeen se oli menoa sitten!” ”Avioliittomme kesti 37 vuotta. Me olimme kumpikin värikkäitä ja sosiaalisia ihmisiä. Kun lapset kasvoivat, niin huomasimme, että kumpikin halusi ”loistaa” joten ei enää mahduttu yhteiseen kotiin. Niinpä myimme v. 2011 Pohjois-Tapiolassa olevan rivitalon. Kari lähti Kotkaan ja minä muutin Olarin kaksiooni. Erostamme huolimatta muistan avioliittomme kuitenkin iloisena ja älyttömän hauskana aikana.  Tylsää päivää ei ollut, johtuen Karin kekseliäisyydestä ja innostumisesta asioihin. Nyt olemme hyviä ystäviä ja nautimme ihanasta yhteisestä isovanhemmuudesta.”

Mikä tai kuka sai sinut innostumaan OKASista?

” Erja ja Veikko Tiainen sekä Atte ja Pirjo Matilainen alkoivat puhua minua mukaan hyvään yhdistykseen. Pekka Viinikka soitti minulle infopuhelun OKASin tapahtumista. Kaikkea hyvää ja hauskaa olisi tiedossa ja Pekan mielestä tarvittiin myöskin 50-lukulaisia mukaan!

Liityin OKASiin ja n.vuoden jälkeen minua pyydettiin hallitukseen. Olettivat, että tulen sihteeriksi, mutta kieltäydyin siitä heti. Olin työssäni ajautunut sihteeriksi, joten harrastuksena sitä en enää halunnut jatkaa.

Sitten tuli Pekan vuoro jättää hallitus ja puheenjohtajuus. Paikkaa tarjottiin muutaman kieltäytyjän jälkeen minulle. Velvollisuuden tunnosta lupauduin siihen ja myös siksi, että halusin haastaa itseni astumalla tuntemattomaan. Yhdistysasiat olivat minulle täysin uusia. Raikamon Maija oli tarkkana sihteerinä mitä parhain ”oikea käteni”. Puheenjohtajakauteni oli tosi ihanaa aikaa. Kun alun jännityksestä pääsin ja opin olemaan aito itseni, niin pystyin tekemään yhdistyksessä oman näköistä toimintaa. Palautteiden mukaan se näytti toimivan. Sanonkin, että ei tarvitse pelätä itsensä haastamista, sillä kokemuksesta tiedän, kuinka paljon iloa siitä sain!”

Mainitse OKASista mitkä asiat ärsyttävät ja/tai ilahduttavat sinua? ”Iloitsen OKASista sen monipuolisten ohjelmien, harrastusten ja matkojen takia. Kaikkea löytyy! Yhteisöllisyys on siellä hienoa! Koen itseni aina tervetulleeksi joukkoon ja tunnen siellä oloni  ”kotoisaksi”. Toivon kaikkien OKASlaisten tuntevan samoin ja siihen me jäsenet itse voimme vaikuttaa. Kutsutaan se yksinäinen paikan etsijä pöytäämme istumaan!”

Korona johtaa meitä edelleen. Minkälaisena näet tulevan syksyn meillä olevan?
”Meillä on vielä rajoituksia. Tämän talven ollaan varovaisia eikä oteta kontakteja muihin. Kesä tuo joka tapauksessa helpotusta elämäämme ja rokotusten edetessä pidemmälle sitä paremmin me selviydymme. Syksyyn mennessä meidät pitäisi olla jo rokotettu, ainakin yhteen kertaan. Olen hyvin optimistinen sen suhteen. En vielä kuitenkaan täysillä. Mutta toivon, että syksyllä voimme jo elää hieman vapaammin kuin nyt.

Miten ruokit kulttuurinälkääsi näin Korona-aikana?
”Kulttuurinälkäni”on muuttunut koronan aikana. Luulin etten pärjää ilman live-esityksiä, joita harrastin kolmekin kertaa viikossa. Nyt huomaan sen olleen aivan liikaa. Saan videoitten ja kanavien kautta kulttuuria vaikka kuinka, vaikka ei se live-esitystä korvaa. Kun Metropolitanista tai Pariisista tulee ooppera, niin pukeudun paremmin ruudun äärelle nauttimaan siitä, vaikkapa skumppalasin kanssa! Mikä valtava helpotus, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Kirjallisuutta luen nyt enemmän ja kirjoitan juttuja paljon Facebookiin. Harrastamme tyttärien perheiden kanssa kotiteatteria ja osaamme nauttia nyt kaikesta pienestäkin enemmän.”

Mitä harrastat? ”Mummoilu on nyt rakkain harrastukseni. Olen myös yksi Räppileideistä, jolla alkaa neljäs toimintavuosi nyt huhtikuussa. Olemme seitsenkymppisiä leidejä ja tämä räppääminen tuottaa valtavaa iloa meille kaikille! Teemme kaiken itse; sanoituksista lähtien. Harjoituksissa onni, ilo ja nauru pulppuaa kuin lämmin suihkulähde!

Kirjoittaminen ja tarinan kerronta ovat  aina olleet osa minua. Suvun ja kyläntarinat ovat työn alla samoin kolumnit. Aiheita pyörii jo mielessä…
Olen saanut pitää vielä  ” Aloittelevan metsänhoito”- opit harrastuksena, mutta aikanaan pitää ottaa sekin vakavasti kuten myös kaikki maatalon ylläpitämiseen liittyvä.

Vedän aika-ajoin improkerhoa ja katson harrastuksiini kuuluvan myös valtavan kiinnostuksen kaiken maailman asioista.”

Mitä erityistä emme sinusta tiedä?
”Ensimmäinen työpaikkani, tälle humanistille, oli täysin mukavuusalueeni ulkopuolella. Rautaruukin Hämeenlinnan tehtaan rakentamisessa olin pituusleikkauslinjan tulkkina. Ensin piti alusta perustaa ja sen jälkeen tulisi halliin se valtava kone. Miten se saadaan asennettua ja toimimaan. Olin suomalaisen ja saksalaisen insinöörin välissä tulkkina. Taukopaikkana oli työmaaparakki koneen lähistöllä. Ette usko, mikä onnen tunne oli, kun 8 kk:n jälkeen monta kymmentä metriä pitkän tehdashallin, valtava kone jyrähti käyntiin. Olin osa sen onnistumista. Olin valkoisen kypärän nainen.”

Mikä on mottosi?
”Päivä kerrallaan ja omana itsenäsi.”

Mikä on sinun ” Elämäsi Biisi ”?
”Se on vaihtunut iän myötä, ensin tietysti Beatles, sitten Udo Jürgens.
Nyt minulle ovat tärkeitä esim. Waltteri Torikan ”Elämä on kaunis” ja Youtube live-esitys; Waltteri Torikka ja Jarkko Ahola ”Finlandia”.



Kristiina Rantalainen
liittyi OKASiin v. 2016,
OKASin hallitukseen 2017 ja
puheenjohtajaksi 2020.
PK Rantalainen
"Jokaisen naisen takana on mies"

Samana vuonna PK on ollut mukana piirin ”Rohkeasti Seniori” (RoSe) -hankkeessa Päiviön varamiehenä sekä Espoon Eläkeläisten Keskusliiton hallituksen rahastonhoitajana. Nykyisin PK auttaa myös jäsentilaisuuksien valokuvaamisessa ja videoinnissa.

Kristina, ensimmäinen puheenjohtajavuosi on mennyt. Kerrotko siitä tuntemuksiasi ja esim. eroaako työprojektien ja vapaaehtoistyön johtajuus toisistaan?
”Vuosi oli yllättävä ja odotettua haastavampi. Korona on pyörittänyt meitä jo lähes vuoden ajan. Mutta se pisti meidät myös nopeasti uusiutumaan. Joustavasti siirryimme kerhojen kanssa paikasta toiseen. Jäsentilaisuudet muuttuivat jo loppukeväästä TEAMS-vetoisiksi ja luentoja striimattiin kotisivuille. Teimme siis yhdistyksenä suuren digiloikkauksen.

Työprojektien johtamisen ero on rahassa, budjetissa ja se on kaikille osapuolille työtä. Vapaaehtoistyön johtamisessa pitää muistaa tämän olevan kaikille harrastustoimintaa. Innostavan ilmapiirin luominen on edellytys sille, että hallitus pystyy tarjoamaan korkeatasoista ja kiinnostavaa ohjelmaa jäsenistöllemme, joka on meidän tärkein voimavaramme”, kertoi Kristina.

Elämänpiiri
Kristina: ”Olen syntynyt ja viettänyt elämäni ensimmäiset parikymmentä vuotta Lahdessa. Olen suurperheen kasvatti ja lapsista vanhin. Minulla on siis kaksi sisarta ja sisarpuolta sekä yksi veli ja velipuoli. Lapsuuden kesät vietimme mummolassa Elimäellä”.

PK on kasvanut Santahaminassa kahden sisaren ja kahden veljen seurassa keskimmäisenä. Lapsuuden kesät he viettivät Muuramen mökillä isoisän huvilan vieressä. ”Heillä kummallakin on suhteellisen tiiviit yhteydet sisaruksiin ja heidän perheisiinsä” kertoi Kristina, Krisse tai Tiina, joksi häntä kutsutaan sekä kotona, että suurten sukujen kesken.
Krisse ja PK tapasivat toisensa jo kouluaikoina.
PK: ” Lahden koulujen kesken pidettiin teinijohtajien kurssia Kärkölässä 20.1.1966, jossa tapasimme ensi kertaa”. Krisse oli mukana koulunsa teinikunnan puheenjohtajana ja PK oli puolestaan Lahden nuorisovaltuuskunnan jäsen ja Lahden alueen teinijärjestön vetäjä maakuntaneuvoksena.
Molempien arvomaailma oli yhteinen, joten heidän on ollut helppo tehdä yhteistä hyvää yhdistyksissä, liitoissa ja järjestöissä, joissa he ovat olleet mukana koko elämänsä ajan.

Naimisiin he menivät juuri vihityssä Temppeliaukion kirkossa 7.8.1971 ja häitä vietettiin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan tiloissa. Lapsia heillä on kaksi, Timo ja Tuomas sekä lastenlapsia neljä. Linnea on heistä vanhin ja opiskelee Lontoossa ja nuorin, Amos käy vielä päiväkotia? Joonatan, 20 v., kirjoitti viime vuonna ylioppilaaksi ja Kaspian, 16 v. käy SYK:n lukiota ensimmäistä vuotta.

Krisse kertoo, että ”lastenlasten kanssa on mummona aivan eri säännöt kuin aiemmin. Varsinkin ensimmäisen lapsen, Timon kanssa olin äitinä varsinainen nipottaja – piti osata käyttäytyä ei saa juoda limsaa pullon suusta jne.jne..
Nyt olen aivan äärilaidassa, suorastaan ”anarkistimummo”. Ei sen niin väliä, vaikka sukat eivät olekaan saman värisiä yms. Mutta yhteistä aina on ollut se, että toisia ei saa kohdella väärin ja käytöstavat pitää olla. Hän korostaa, että tämä nipottaminen ei koske PK: ta, sillä hän on aina ollut perheemme leppoisampi osapuoli”.
PK työskenteli italialaisen Olivetin palveluksessa vuodesta 1975 Suomessa, Intiassa ja Italiassa. PK sanookin, että ”Italia on heidän toinen kotinsa”, siellä moneen kertaan asuneina. Diplomaattiaikana hän oli myös Kaupallinen neuvos Milanossa.

Kristina puolestaan on ollut rahan kanssa tekemisissä koko työelämänsä ajan: kotimaisissa liikepankeissa ja lopuksi Suomen Pankissa. Vuodesta 1999 Euroopan keskuspankkijärjestelmän yhteisen rahapolitiikan toimeenpanon hanke- ja projektipäällikkönä useita vuosia. Viimeiset viisi vuotta hän oli pääjohtajan esikunnan Strategia- ja organisaation ryhmän vetäjänä, johon kuului myös työskentely EKP:n eri työryhmissä. PK:n työt ovat liikuttaneet perhettä maailmalla. Krisse sai joustavasti virkavapaata tai teki tutkimustyötä Suomen Pankille tai Ulkomaankauppaliitolle.

Intia teki voimakkaan vaikutuksen koko perheeseen.
Intian niemimaan historia, kulttuuri, kastilaitos jne. ” Tapasimme upeita henkilöitä, niin ulkoisesti kuin sisäisesti, mutta toisaalta näimme myös epäoikeudenmukaista ja alempikastisten hyväksikäyttöä” kertoi Kristina.

Mikä tai kuka sai teidät kiinnostumaan OKASista?
PK:” Olin Mäntsälän paikallisen senioriyhdistyksen puheenjohtaja ja molemmat olimme siellä jäseninä”.
Krisse: ”Palattuamme 7 vuoden Mäntsälä-keikalta Olariin kiinnostuimme OKASista. Soitin jäsenyydestä Raikamon Maijalle ja pian keskustelumme jälkeen hän olikin jo oven takana hakemassa jäsenilmoituksiin allekirjoituksiamme, näin liityimme OKASiin vuonna 2016.

Mainitse OKASista asiat, jotka ärsyttävät ja/tai ilahduttavat sinua.
Krisse: ”Minua ei ärsytä mikään, mutta ilahduttaa kovasti hyvä ja vahva yhteishenki, joka esim. hallituksen työskentelyssä tuntuu erinomaisen hyvältä. Kaikki tekevät parhaansa, toisiamme tukien ja innostaen.”
PK: ”Arvostan kovasti paljon meidän esiintyjiä ja toiseksi minua ilahduttaa suuresti se, että OKASista on löytynyt tapoja auttaa ihmisiä esim. soittoringin yms. kautta. Olen todella iloinen, että pidämme toisistamme huolta”.

PK jatkaa (pilke silmäkulmassa) ”ärsyttävää on se, että puheenjohtajan homma vie paljon aikaa perheeltä”. Johon kyseinen LadyBoss vastaa: ”Älä nyt liioittele, kudon tässä samalla juuri Riikalle sukkaa”.

Miten Korona on vaikuttanut elämäänne ja onko vinkkejä koronakevään jaksamiseen?
PK: ”Kuluvaa vuotta ajatellen, meidän kaikkien ongelmana on se, että olemme tulevasta niin tietämättömiä. Esim. milloin rokotuksia saadaan ja kuinka tehokkaita ne ovat jne.? Me eläkeläiset olemme kuitenkin parhaassa asemassa siinä, että saamme seurata tilanteen kehittymistä rauhassa kotoa käsin. Meidän ei tarvitse lähteä liikkeelle joukkojen sekaan elannon takia. Koronaharrastuksena tein kodinvalaisimista puhekomennuksella toimivia eli kekseliäisyys kotona auttaa tähän turhankin pitkään rauhallisuuteen.”
Krisse: ”Koronan alkuaikoina lapset olivat ihan vauhkoina. Jos tavattiin jossakin leikkipuistossa, niin se tapahtui kahden metrin välimatkojen päästä jne.  Mutta nyt olemme päässeet perheen kanssa luonnollisiin tapaamiisiin varotoimia noudattaen. Ystäviä ja kavereita emme ole tavanneet. Kaikki istuvat vain kotona odottaen, että tilanne paranee – toivoa ylläpitäen.”

Mitä harrastatte?
Krisse: ” Harrastamme liikuntaa esim. golfia kesällä ja talvella hiihdämme. Minä pelaan tennistä koko vuoden.  Kerran kesässä käymme Savonlinnan oopperajuhlissa, jonka kannatusyhdistyksen jäseniä olemme olleet vuodesta 1980. Ooppera kuuluu läpi vuoden harrastuksiimme. Käsityöt ovat olleet minulla jo nuoruudesta lähtien. Lukioaikana ompelin itselleni punaisen, kauniin talvikävelypuvun ja kauluksen tein äitipuoleni minkkihatusta, jota hän ei mielestäni enää käyttänyt. Hän tosin oli siitä eri mieltä, hieman tuli sanomista.

Uutena harrastuksena on Räppileidit -ryhmä, joka syntyi ihan vahingossa v. 2017. Suomalaisen räpin (rap = rhythm applied poetry) juuret ovat Olarissa. Kun mietittiin ohjelmaa Suomi 100-juhlinnan yhteydessä, sain  idean jatkaa perinnettä. Meistä viidestä räppileidistä on tullut hyviä ystäviä. Jokainen riimittelee omien kykyjensä mukaan ja yhdessä kootaan ja karsitaan … ja vietetään ”harkoissa” aikaa kahvikupin ääressä puiden elämää eri kanteilta.”

Mitä erityistä emme sinusta tiedä?
Krisse: ”Olen armoton radion Yle 1:n kuuntelija. Erityisesti musiikkiohjelmat ovat helmiä. Paras tällä hetkellä on Riston valinta (Risto Nordell). Muutkin ohjelmat: Brysselin kone, Roman Schatzin Maamme-kirja, Aristoteleen kantapää, Mikä maksaa, Kalle Haataisen ohjelma perjantaisin etc.
PK: ”Minusta piti tulla upseeri ja seurata isäni jälkiä. Olin lähes vuoden kesävänrikkinä armeijan jälkeen. Mutta sitten kiinnostus tietotekniikkaan voitti. Se johti minut ja perheeni useaan ulkomaan komennukseen”.

Mikä on mottosi?
PK: ”Laiskuus, mukavuudenhalu ja epäusko vievät maailmaa eteenpäin”.
Krisse: ”Olen vahvasti sitä mieltä, että - elämä on asennekysymys! Joka asiasta voi löytää myös positiivisen puolen.

Yhteistä meillä on se, että olemme uteliaita ja tiedonhaluisia olleet aina kumpikin”. 

Mikä on ”Elämäsi biisi”?
Krisse: ”Richard Wagnerin Lentävä Hollantilainen/alkusoitto” tai/ja Chisun musiikki on aika voimaannuttavaa.
PK: ”Giuseppe Verdin/ Nabucco”.











Päivitys 2.6..2021/EK