Saanko esitellä 2023-2026

Saanko esitellä 2026

Saanko esitellä

Jouko Lehto 71v, tuli yhdistykseemme Soili Männikön ja Heikki Halkolan houkuttelemana kesällä -25 ja syksyllä hänet jo valittiin OKASin hallituksen jäseneksi.

Jouko on syntynyt, käynyt koulut ja armeijan Kajaanissa, jonne vanhemmat olivat muuttaneet 1950. Perheessä ei ollut seitsemää veljestä, mutta kuusi kuitenkin. Joukolla on kolme vanhempaa ja kaksi nuorempaa veljeä. Kaikki ovat hajallaan Suomessa: Järvenpää, Lahti, Lieksa, Kajaani ja Kalajoki. "Isä oli Uimaseuran puheenjohtaja, joten me pojat harrastimme uintia vaihtelevalla mielenkiinnolla. Itse aloitin kilpauinnin 6-vuotiaana jatkaen harrastusta aina opiskeluaikaan saakka.

Kuutisen vuotta kestäneet opiskelut alkoivat 70-luvulla TKK:ssa Espoossa. Jouko:" Ensimmäisen työpaikkani käyttöinsinöörinä sain kotikaupungin Kajaani Oy:stä 1980. Tänä aikana syntyi poikamme Lauri 1983. Kajaanissa viivyimme nelisen vuotta, kun sain työpaikan tutkijana Lappeenrannasta nykyisen UPM:n tutkimuskeskuksesta 1984. Lappeenrannassa vietimmekin sitten pääosan työelämästämme. 2000-luvun alussa muutimme pariksi vuodeksi Valkeakoskelle, josta kuitenkin jouduimme palaamaan Lappeenrantaan. Olemme vaimoni Birgitan kanssa harrastaneet aikuisopiskelua melkein aina. Ammattiin liittyen tein tekniikan lisensiaatin TKK:lle 1996 ja vielä vanhoilla päivillä tekniikan tohtorin tutkinnon Aalto-yliopistoon 2011. Vaimoni opintie oli suppeasti kerrottuna: röntgenhoitajasta terveystieteiden tohtoritutkintoon 2015." Eikä kahta ilman kolmatta - myös Lauri on väitellyt terveystieteiden tohtoriksi eräästä magneettikuvausmenetelmästä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa 2016.

Vaikuttavaa lukuintoa koko perheessä. Vaikuttava on ollut myös työhistoria, jonka aikana Jouko pääsi perehtymään paperin tekemiseen käytännöstä akateemiseen tutkimukseen. Työ kansainvälisessä yrityksessä toi mahdollisuuden tutustua moniin eri kansallisuuksiin ja kulttuureihin .Yksi mieluisimmista tehtävistä oli paperitehtaan rakennusprojekti Skotlannissa 1980-luvun lopussa. Siellä oli mukana myös perhe. Lauri oli vasta 6-vuotias, mutta päiväkodissa kuulemma oppi jo englantia niin, että leikit lasten kanssa sujuivat. Skotlannissa - golfin syntymämaassa - he oppivat lajin alkeet. Kaikki työt ovat olleet mieluisia , mutta erityistehtävät rikkoivat rutiinit ja jäivät mieleen, kuten paperitekniikan opintosuunnan suunnittelu ja opetustyöt LTKK:ssa.

Jouko: "Muutimme Birgitan kanssa Espooseen Henttaan Klarikseen eläkepäivien viettoon tammikuussa 2023. Olimme juuri asettuneet uuteen kotiin ja seutuun, kun Birgitta sairastui ja menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen helmikuussa 2025. Hämeenlinnassa asuvan Laurin perheen läheisyys ja hänen vaimonsa Aprilyn'in lähettämät videot ja kuvat pikku-Stella tyttärestä 2,5 v. ovat auttaneet surusta toipumisessa."

"Meillä oli monia yhteisiä harrastuksia; mökkeily, golf, liikunta, teatterit, konsertit ja pari kertaa vuodessa lähdimme ulkomaille kaupunkilomille. Omia harrastuksiani ovat olleet vielä laajemmalti liikunta, kielet ja uutena sukututkimus, joka on vienyt minut jo 10 sukupolven päähän. Juuret löytyivät äidin puolelta Länsi-Uudeltamaalta ja Helsingistä ja isän puolelta Mäntsälän suunnalta. Pääkaupunkiseudulla asuu nykyisin serkkuja ja veljien lapsia.

Uudessa elämäntilanteessa OKAS on tuonut arkeen struktuuria ja mielekästä tekemistä kokousten, tilaisuuksien ja harrastusten myötä."

Mitä erityistä emme sinusta vielä tiedä?

"Iso siviilirypistys oli, kun rakensimme omakotitalon Lappeenrantaan 2005. Ehdittiin asua siinä melkein 20 vuotta. Muutos puolta pienempään kerrostalohuoneistoon oli melkoinen."

Mikä on mottosi? "Always look on the bright side of life"

Elämäsi biisi? Egotrippi/ Matkustaja

Eija Haihu 1.4.2026

Saanko esitellä 2026

Anneli Alatalo

Olen 72 -vuotias täysin terve, liikunnallinen ja toimelias naisihminen.

Jäin eläkkeelle laillisesti jo vuosia sitten, mutta jatkoin työntekoa aina nykyiseen ikääni saakka ja siirryin päätoimisesti eläkkelle tammikuun 2026 alusta. OKASiin liityin keväällä 2025, kun kuulin Räppileidien esityksen kauppakeskuksessa. Muutoinkin olen ollut hämmästynyt toiminnan tasokkuudesta ja monipuolisuudesta sekä uusista pirteistä ystävistä.

Synnyin Helsingissä ja asuimme tuolloin Järvenpäässä. Isäni valmistui opettajaksi ja siksi aloimme muuttaa asuinpaikkakunnalta toiselle hänen töiden perässä ja lopuksi päädyimme Keminmaalle. Asuimme siellä vuosikymmeniä, pääsin ylioppilaaksi vuonna -73, rakastuin ja avioiduin lukiokaverin kanssa -74. Valmistuin Oulun yliopistosta Suomen kielen ja suomi toisena kielenä opettajaksi ja ura alkoi opettajana. Vaihtelunhaluisena hankin opinto-ohjaajapätevyyden ja työskentelin opona lukiossa ja peruskoulussa. Samalla luin yhteiskuntatieteiden maisteriksi (YTM), psykologia pääaineena ja sain Valviralta laillistuksen. Yksitoista vuotta hurahti Länsi-Pohjan ammatillisen kurssikeskuksen opettajan ohjaavien kurssien (TYKO) vetäjänä ja sitten ammatinvalintapsykologina. Jatkoin myös kasvatustieteen opintoja lisensiaattitasolle. Harrastuksina perheellämme oli golfaaminen, keilaaminen, laskettelu ja matkustelu ulkomailla.

Perheeseemme syntyi kaksi poikaa ja yksitoista vuotta heidän jälkeensä vielä yksi poika. Kun nuorimmainenkin valmistui peruskoulusta, hän ei halunnut paikalliseen lukioon vaan Helsinkiin, ja niin lähdin häntä huoltamaan ja toimin mm. aikuisopintokeskuksen johtajana, rehtorina, sivistystoimen johtajana ja viimein Espoossa opetustoimen hallinnon puolella hankevetäjänä. Espoossa olemme asuneet yli parikymmentä vuotta ja koen, että palasin omille juurilleni. Mies tuli muutamia vuosia lähtöni jälkeen perässä. Helsingissä työskentelin myös pitkään psykologina ja S2-kielen opettajana. Psykologina olen työskennellyt niin peruskoulussa, lukiossa kuin ammatillisella puolella ja valmistuin myös MBB-terapeutiksi. Nyt perheessä lapsista on kaksi insinööriä ja yksi taiteiden maisteri. Politiikka on näytellyt huomattavaa osaa perheemme elämässä mieheni toimiessa Keminmaassa mittavissa poliittisissa luottamustehtävissä. Menetin hänet sairauksille kymmenisen vuotta sitten ja asun nyt yksin. Senioriyhdistyksen lisäksi toimin MBB-yhdistyksessä. Olen kouluttanut laajasti opettajia, psykologeja, kuraattoreita, vanhempia ja lapsia MBB:n saloihin Espoossa, Helsingissä ja viimeksi Salossa. Lisäksi käytän Mind-Body bridgingiä (MBB) itse jokaisen päivänä TM-meditaation lisäksi. Kymmenisen vuotta olen toiminut erään yrityksen HR-päällikkönä rekryjen ja työhyvinvoinnin asiantuntijana.

Harrastan kirjoittamista (Bodissa ja Amazonissa teokseni) ja tutkimustyötä. Menetelmää Venny (ks. vennyvision.com) olen pilotoinut ja työ jatkuu yhteistyössä menetelmän kehittäjän, erityisopettaja Maija Koivulan kanssa. Menetelmä korjaa visuaalista hahmottamista ja parantaa keskittymistä ja tarkkaavaisuutta koulun aloittavien lasten kohdalta ja vaikuttaa koko kognitiiviseen suoriutumiseen ja ehkäisee psyykkisiä vaikeuksia. Lisäksi asuntoautolla matkailu on intohimoni. Mietin lisäksi jatkanko grafologiaan ja hypnoosiin perehtymistä lisäopinnoin.

Nyt nautin OKASin tarjoamista virikkeistä ja toivon, että voin omalta osaltani antaa osaamistani vastavuoroisesti yhdistyksen käyttöön. Minut on valittu OKASin hallitukseen ja olen yhdistyksen tiedottaja.

Saanko esitellä 2025

Saanko esitellä

Pirjo Myyryläinen

18.5.2025

Pirjo Myyryläinen

Jokaisella on oma elämäntarinansa. Kiinnostavia ja erilaisia itse kullakin. Olarin senioreihin talvella liittyneellä Pirjo Myyryläisellä on tosi mielenkiintoinen työura ja elämäntaival.

Kiinnostava työ, merkityksellinen vapaaehtoistyö

Pirjo itse kuvaa elämäänsä hyvin Venäjä-painotteiseksi, aluksi tietysti Neuvostoliiton aikaan.

Nuoren vastavalmistuneen ekonomin ensimmäinen varsinainen työ oli Suomen Messujen vientinäyttelyvirkailijana. Pestin saantia helpottivat sekä tutkinnon pääaineena ollut kansainväli markkinointi että venäjän kielen taito.

Pirjon kielitaitoarsenaali onkin jopa kadehdittava: suomi, ruotsi, englanti, saksa, venäjä ja espanja.

Messuelämä ei sitten imaissut lopullisesti Pirjoa mukaansa, ja kolme vuotta matkustelua alkoi riittää, vaikka työ antoi näköalapaikan suomalaiseen elinkeinoelämään ja yrityksiin. Suomen vientiteollisuus tuli enemmän kuin hyvänpäivän tutuksi.

Koti Pietarissa

No, ei hän päässyt matkustelusta ja Neuvostoliitosta eroon seuraavassakaan työpaikassa, joka oli metsäteollisuusyritys Enso-Gutzeitin näyttelysihteerinä Neuvostoliiton kaupan osastolla. Siinä pestissä hän sai parantaa venäjän kielen taitoaan työpaikkakoulutuksena.

Ura jatkui Ulkoministeriöön vuonna 1989, jolloin hänet palkattiin Leningradin, nykyisen Pietarin, pääkonsulaattiin suomalaisten yritysten vienninedistämistehtäviin. Nuoruuden avioliiton kariuduttua hän oli vapaa lähtemään maailmalle.

Pirjo kuvaa vuosia 1989-94 ”fantastiseksi ajaksi”, varsinaiseksi näköalapaikaksi, jolloin tapahtui paljon. Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi ja moni muukin asia mullistui maassa. Kerran hän sanoo tavanneensa myös nykyisen presidentin, Vladimir Putinin, joka oli silloin Leningradin, nykyisen Pietarin kaupungin apulaisjohtaja.

Kielitaitoisena Pirjo sai vuosien varrella myös venäläisiä ystäviä, joiden kanssa yhteys ei ole katkennut. Ja tietysti hänen oli silloin ja nytkin helppo seurata paikallisia tiedotusvälineitä, joista saa kuvan siitä, mitä maassa tapahtui ja tapahtuu. “En katso enää Venäjän kanavia, koska sieltä tulee sellaista propagandaa.”

Hän tohtii arvioida, että monet suomalaiset asiantuntijat joutuvat nyt ikävä kyllä arvioimaan Venäjän nykyisiä tapahtumia hiukan syrjästä.

Pääkonsuliviraston pesti oli määräaikainen eli viisi vuotta. Sen jälkeen työt jatkuivat Suomessa mm. Vakuutusyhtiö Ifin ja ruotsalaisen meijerialan yrityksen Arlan toiminnassa.

Vapaaehtoistyö antoi merkitystä

Kiinnostavasta ja monipuolisesta työurasta huolimatta Pirjo nimeää vapaaehtoistyön kaikkein mielekkäimmäksi ja antoisimmaksi työkseen. Suomeen palattuaan hän kävi seurakunnan ystäväpalvelukurssin ja sai kummipojan kolmilapsisesta perheestä.

“Halusin kuitenkin vaativamman vapaaehtoistyön. Pääsin Terhokotiin vapaehtoistyön koulutukseen ja kävinkin yli 10 vuotta siellä vapaaehtoisena. Olin itse ehdottomasti myös saamapuolella.”

Korona lopetti Pirjon mukaan tämän työn, jota hän kuvaa merkityksellisimmäksi työkseen. “Koulutus ja työnohjaus olivat ensiluokkaisia.”

Voimaa liikunnasta ja kulttuurista

Pietarin vuosiaan Pirjo muistelee kulttuurintäyteisinä. Mariinski-teatterin näytökset saivat hänestä vakiokuluttajan, kaupungin musiikki- ja muukin kulttuuritarjontahan on tunnetusti rikasta.

Tennis oli Pirjon elämässä läsnä myös ulkomaanvuosina. Suomessa elämään tuli myös golf. Nämä pallopelit jatkuvat kotimaassa.

“Jotta elämä ei olisi mennyt ihan pelaamiseksi, halusin jotain muutakin kun vapaaehtoistyö jäi.”

Tämä jotain muuta on muun muassa Olarin Senioreiden toiminta, jossa hän tällä hetkellä on mukana kirjallisuuspiirissä. “Esitelmätilaisuudet kiinnostavat, mutta olen ollut usein matkoilla niiden aikana.”

Vielä hän ei osaa arvioida toimintaa laajemmin, koska jäsenyys alkoi vastikään, mutta ensi syksyn aikana Pirjo aikoo tutustua lisää.

Toiminta näyttää hänestä aktiiviselta, mutta sen verran hän kuitenkin lähettää terveisiä, että OKAS voisi yrittää tukea enemmän paikallisia pienyrittäjiä.

Ja sitten painava sana. “Jokaisessa tilaisuudessa voisi kerätä rahaa Ukrainaan. Ukrainan tilannetta katson surullisena.”

Raija Hallikainen

raiha2008@windowslive.com

Saanko esitellä

Risto Rinta-Jouppi

9.4.2025

Rauhaisasti puolipäivästä iltaan

“Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen kultaisen auringon kiertoessa.”

Näillä Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen viimeisillä sanoilla, joilla kertoja kuvaa veljesten elämän kulkua, Risto Rinta-Jouppi haluaa kuvata oman elämänsa kulkua.

Jos hänen elämänsä onkin kulkenut rauhaisesti, niin tapahtumia ja vaiheita siinä on silti riittänyt. Ja vaiheikas ja menestyksekäs on hänen sukunsakin historia.

Riston isoisä meni Amerikkaan, kuten aikoinaan asia ilmaistiin, ja toimi siellä yrittäjänä. Hän palasi sittemmin Suomeen, Etelä-Pohjanmaalle, ja meni naimisiin. Avioliitosta syntyi kaksi poikaa, joista toinen on Riston isä.

Bisnesmiehiä ja akateemisia

Nimen Rinta-Jouppi vieraampikin yhdistää Pohjanmaalle ja varsinkin se on tuttu meille etelänkin ihmisille autokaupasta, jonka Riston isän veli aikoinaan perusti. Setä oli Riston mukaan yrittäjähenkinen jo nuoresta lähtien.

Kun Riston isä oli nuori, perhe päätti, että Riston isä lähtee oppikouluun ja toinen veli jää sitten aikanaan hoitamaan maatilaa. Riston isä kouluttautui sittemmin agronomiksi.

Lähisuvuvussa on hyvin koulutettua ja akateemista väkeä. Riston mukaan suvun ammatinvalinnan punaisensa lankana on “hoiva” eli pitkälle terveydenhuolto. Keskustelussa vilahtavat eläinlääkärit, lääkärit, hammaslääkärit, kätilö ja sairaanhoitajat.

Risto itse on juristi, ja hänen työuransa suuntautui pääosin työeläkekassojen ratkaisupuolelle. Työpaikkoina olivat mm. Työtapaturmavirasto ja sosiaali- ja terveysministeriö. Eläkkeelle hän siirtyi Eteran työeläkekassasta.

Kaksi poikaa ja tytär

Riston ikiomaan perheeseen kuuluvat vaimo, yksi tytär ja kaksi poikaa.

Joskus elämän nuotit menevät ihan omaan järjestykseensä. Näin käy itsekullekin, ja Ristokin on saanut osansa mollisävelistä. Risto toteaa, ettei hän silti vaihtaisi päivääkään pois. Tyynesti hän kertoo elämän vaikeistakin asioista.

Iso muutos hänelle oli vaimon sairastuminen Alzheimerin tautiin yli viisi vuotta sitten. Nyt vaimo on ollut lähes kolme vuotta ympärivuorokautisessa hoidossa. Risto kertoo käyvänsä vaimon luona usein, lähes päivittäin.

Elämän lähes parasta aikaa hänen mukaansa oli se, kun he olivat vaimon kanssa eläkkeellä ja lapset olivat omillaan. Yhdessä tekeminen ja meneminen tuntuivat hyvältä.

Lasten ollessa kotona yhteinen harrastus olivat koko perheen suunnistusmatkat.

OKAS on super

Vaimon sairastumisen jälkeen osallistuminen OKASin tilaisuuksiinkin on Riston mukaan harventunut, koska matka Viherlaakson hoitopaikkaan vie aikansa.

Okasin toimintaa hän kehuu kovasti. Sen ohjelmatarjonta hakee hänen mukaansa vertaistaan. Kaikille löytyy jotain. Itse hän käy paitsi esitelmätilaisuuksissa, myös mm. lounaskerhossa.

Riston päivillä on oma rytminsä. Pitkän tovin vie hänen mukaansa lehtien lukeminen. Muuta mielilukemista ovat monenlaiset historian kirjat. Mielimusiikki löytyy klassiselta puolelta, erityisesti barokkimusiikki. Scarlatti ja Weber, Bachia unohtamatta. Listaa voisi jatkaa Händelillä ja Tsaikowskilla.

Realisti, optimisti vai pessimisti? Risto vastaa empimättä, että realisti.

Paras keino on hänen mielestään sopeutuminen, kun ei muutakaan voi. Ei voi eikä jaksa enää lähteä protestoimaan. Sopeutumista tämän päivän tapahtumien keskellä tarvitaankin.

Raija Hallikainen

raiha2008@windowslive.com

Saanko esitellä, Eeva Lampén 18.3.2025

Uusi elämävaihe menossa

Elämä on Eeva Lampénille ollut hänen omien sanojensa mukaan hyvää, onnellista ja kiinnostavaa. Ei niin, että kaikki päivät olisivat olleet aurinkoisia, mutta hänen puheestaan välittyy vahva kiitollisuus siitä, mitä elämä on antanut.

Erityisen paljon Eeva kiittää edesmennyttä miestään Pekkaa, joka on ilmiselvästi ollut Eevan toinen puolisko: hyväsydäminen, huolehtivainen, luotettava, älykäs ja hyvä isä heidän kahdelle pojalleen. Yhteinen noin 60-vuotinen taival loi vahvan tunnesiteen ja kumppanuuden. Salamarakkaus iski Eevan mukaan jo vuonna 1959.

“Tiiviistä yhteiselämästä huolimatta itsellisyyteni säilyi”, Eeva tähdentää.

Uusi alku

Nyt Eevan elämä on väistämättä vähän toisenlaista kuin muutama vuosi sitten. Arjesta on tärkeä osa poissa, koska noin vuosi sitten hän saatteli rakkaan aviomiehensä viimeiselle matkalle. Surutyö ja opettelu yksin elämiseen on vielä vähän kesken. “Ei ole ketään, jolle keittää aamulla kahvit”, Eeva summaa.

Päivä kerrallaan, kiiruhtamatta mennään eteenpäin.

Tosin arki muuttui toiseksi jo vuosia sitten, kun Pekka sairastui ja menetti Eevan mukaan puhe- ja liikuntakykynsä. Sitä ennen aktiivivuosiin sisältyi ystäviä, teatteria, konsertteja, oopperaa. Perhettä ja mökkeilyä unohtamatta.

Nyt Okasista on tullut Eevalle entistä merkittävämpi yhteisö, johon hän liittyi miehensä kanssa vuonna 2012.

Hän kiittelee Okasin monipuolista ohjelmaa ja kerhoja. Kerhoihin hän ei ole vielä osallistunut, mutta lauluryhmä on vienyt mukanaan.

Eeva iloitsee, että on ottanut itseään niskasta kiinni ja lähtenyt reippaasti mukaan, vaikka on yksin.

Pojat ja heidän perheensä ovat hänen mukaansa olleet suurena apuna ja tukena. Lastenlapset ovat erityinen ilonaihe.

Juuret Helsingissä

Meistä moni on tullut tai joutunut Helsinkiin niin sanotusti junan tuomana. Usein syynä on ollut opiskelu tai työ. Vaikka Eeva syntyi Kuopiossa, muutti hän 6-vuotiaana perheensä kanssa Helsinkiin, jossa hän on käynyt koulut, opiskellut ja suorittanut tutkinnon Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä sekä tutkinnon myös Helsingin kauppakorkeakoulussa. Avioliittokin solmittiin Helsingissä.

Eeva on kirjannut elämänvaiheitansa muistiin, ja ne kertovat vaiheikkaasta lapsuudesta ja menevästä nuoruudesta. Lapsuudenperhe asui isän työn takia eri puolilla Suomea ja Ruotsissakin.

Elämäntyönsä Eeva sanoo tehneensä pääosin valtionhallinnossa eri tehtävissä.

Lukemisena klassikoita

Mielilukemisekseen Eeva nimeää kirjallisuuden klassikot. Tosin lukutahti on hänen mielestään verkkaistunut entisestä. Häntä kiinnostavat myös taidenäyttelyt ja taide, johon hän tutustui alkuaan miehensä kiinnostuksen ja harrastuksen mukana. “Pekka oli taitava piirtäjä.”

Tulevaisuuteen meistä jokainen tähyää, toiset pidemmälle kuin toiset. Eeva toivoo, monen muun tapaan, terveyttä ja jatkoa sen verran, että näkisi lastenlasten kasvavan. Hartaana toiveena on, että kaikki pysyisivät terveenä.

Nämä ovatkin elämän suuria asioita, joihin on hyvä päättää mukava ajatustenvaihto.

Raija Hallikainen

raiha2008@windowslive.com

Saanko esitellä,
Maija ja Pertti

Joskus tuttukin elämä yllättää ja tuo eteen vuosien takaisen, työn merkeissä tutuksi tulleen ihmisen. Näin kävi Maija Raikamolle ja Pertti Tervoselle, jotka ovat nyt pitäneet yhtä yli kymmenen vuotta.

Maija ja Pertti

3.2.2025

Maija on Perttiä kymmenisen vuotta nuorempi, joten he ovat eläneet lapsuutensa ja nuoruutensa hieman erilaisessa Suomessa. Molempien lapsuudenkodeissa on siitä huolimatta eletty hyvinkin sen ajan suomalaisten elämänarvojen mukaisesti. Työtä piti tehdä ja ahkeruutta kunnioitettiin. Uskonnollakin oli rooli kodeissa.

Pertin elämäntie on evakkouden myötä ollut ehkä mutkaisempi kuin Maijan, ja kasvu aikuiseksi on välillä ottanut kovempia kierroksia. Pertti luonnehtii itseään hölmöileväksi nuoreksi. Jo nuorena hän sai kuitenkin tiensä oikaistua. Apu elämään on tullut ylhäältä.

Pertin elämässä on ollut monenlaista tapahtumaa, ja siinä olisi aineksia pitkäänkin tarinaan. Ei ole evakkopojalla ollut aina helppoa, mutta urheilu on ollut varsinkin nuorena elämän suola. Pertti kertoo olleensa hyvä monessa lajissa.

Koulua ja elämänkoulua

Suomessa koulutus on tärkeä asia, mutta oppikouluun meno ei Maijan ja varsinkaan Pertin nuoruudessa ollut monelle mahdollista, koska oppikouluja oli harvassa. Monen nuoren piti lähteä kansakoulun jälkeen tienaamaan.

Maija pääsi Tohmajärvellä keskikoulun käytyään lukioon Joensuuhun. Oppikouluun menosta hän kiittää veljeään, joka vaati, että Maijankin on päästävä kouluun, koska hänetkin koulutettiin.

Sittemmin hän opiskeli yliopistossa kieliä, ja työskenteli lopulta yritysten henkilöstöhallinnossa. Pertti on ollut monen työn mies, viimeisimpänä yrittäjämies, jolla oli kuljetus- ja maansiirtoyritys. Hänen puheessaan vilahtaa monta tuttua rakennuskohdetta, joissa hänen yrityksensä on ollut mukana, yhtenä monista Helsingin metrotyömaa.

Harrastuksia ja tulevaisuudenodotuksia

Maija luonnehtii itseään yhdistysihmiseksi. Pertti on harrastanut paljon erilaista, mutta muun muassa tärkeä uiminen on pitänyt lopettaa nivelvaivojen takia.

Maija kertoo lukevansa mielellään, ja Kjell Vestö on hänen mielikirjailijansa.

Pertille maistuvat yritysjohtajien elämänkerrat. Yhteinen harrastus on palapelien kokoaminen. Ties monesko on jo menossa.

Okasia he luonnehtivat aktiiviseksi yhdistykseksi. Siellä on mahdollisuus mennä moneen mukaan ja käydä erilaisissa tilaisuuksissa. Okasin kehittämisestä he eivät osaa sanoa, mutta sen verran kuitenkin terveisiä, että nykyinen kokoontumispaikka ei ole ihan paras mahdollinen.

Pertti on todellinen nestori, ikä jo 95 vuotta. Molemmat toteavat, että pitäisi osata nauttia kaikesta hyvästä, mitä on tarjolla. He ovat kiitollisia, että pystyvät vielä osallistumaan sosiaaliseen elämään. Matkustelu on kuitenkin taakse jäänyttä elämää, kotimaan reissuja lukuunottamatta. Molemmilla on ajokortti voimassa.

Vaimonsa omaishoitajana yli kymmenen vuotta toiminut Pertti jäi leskeksi jo vuosia sitten. Hänellä on neljä poikaa, joiden kanssa yhteys on saumatonta. Samoin heidän jälkikasvunsa kanssa. Maijalla ei ole omia lapsia, mutta veljen perhe on hänelle tärkeä. Hän iloitsee myös siitä, että Pertin perhe on ottanut hänet hyvin joukkoonsa.

Raija Hallikainen
Raija Hallikainen

31.1.2025

Kolmisen vuotta sitten liityimme Okasiin.

Mottoni on: Malja elämälle!

Näin Raija kertoo itsestään:
Olen tietysti eläkkeellä, kuten muutkin seniorit. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, mutta sillähän ei juuri ole enää merkitystä tänä päivänä. Työuran tein ensin perheyrityksessä, sitten Helsingin kauppakorkeakoulun johtamis- koulutuksessa ja viimeiset 21 vuotta taloustoimittajana Tekniikka&Talous- lehdessä.

Olen kasvanut Joensuussa, josta juna toi Helsinkiin jo vuonna 1964. Espooseen kotiuduin miehen ja 3-vuotiaan tyttären kanssa vuonna 1973. Siitä lähtien kotiseutuni, vuoteen 2020 oli merellinen Espoonlahti. Seniori-iässä tapaamani uuden miehen kanssa laitoimme lakanat yhteiseen kaappiin Olarin Kalliolähteellä. Nyt on pitänyt totutella olarilaiseksi. Vähänkö ottaa voimille, kun meri ei ole ihan lähellä.

Eläkeaika on mennyt nopeasti. Kolme lapsenlasta ovat kasvaneet sillä aikaa nuoriksi, yksi opiskelee, viime kevään ylioppilas meni juuri armeijaan ja nuorin tanssii kohta lukion vanhojen tansseissa.

Kun lastenlapsia ei enää tarvitse paimentaa, harrastan maalaamista kuten lukemattomat muutkin seniorikansalaiset. Vesijuoksu, jumppa ja sauvakävely pitävät huolen fyysisestä jaksamisesta. Pitkäaikaisin vapaaehtoistyö on Espoon Sydänyhdistyksessä eri rooleissa.

Palsta syntyi korona-aikaan, kun mietittiin erilaisia tapoja pitää yhteyttä jäsenistöön. Esitin, että tehdään meidät tutuiksi toinen toisillemme kotisivujen kautta. Ja tiedetäänhän se, että esittelijä pistetään ajatuksensa toteuttajaksi. Näin alkoi minun ja palstani ”Saanko esitellä” retki mielenkiintoisten ihmisten pariin.

Haastatteluja olen tehnyt alkukesästä 2020 lähtien. Pariskuntia on ollut 11 ja henkilöitä yhteensä 43.

Kiitos teille kaikille osallistumisesta! Te ilahdutitte, itketitte ja hämmästytitte meidät mahtavilla elämänne kertomuksilla. Teistä kaikista löytyi asioita, joita emme aiemmin tienneet - tulimme tutuiksi!

Olen haastatellut teitä alkuun puhelimitse, toistemme kodeissa tai ravintoloissa jne., mutta tilanne on aina tiivistynyt kauniiksi yhteistilaisuudeksi. Vain me olemme paikalla innostuneina ja kiinnostuneina toistemme elämästä, eikä muu ”hälinä” ole meitä häirinnyt. Tekstiä tarkastellaan, poistetaan ja lisätään asioita, vaihdetaan vielä kuvia siis aivan oikean toimittajan tuntuista työtä. Ei ihan – tämähän on harrastus ja hauska eläkepäivien piristys. En ole aiemmin harrastanut kirjoittamista enkä työkseni sitä tehnyt, mutta OKAS on työntänyt tai antanut mahdollisuuden minulle hypätä tuntemattomaan. Mikä on ollutkin minulle tosi rikkaus!

Kaikella on aikansa ja paikkansa. Nyt olen päättänyt lopettaa haastattelut ja vaihtaa ne pienien tapahtumien kirjoitteluun. Minuun tarttui kirjoittamisen ilo ja into!

Hienointa asiassa on se, että ”Saanko esitellä” ei sammu vaan Marja-Leena Widsten on lupautunut jatkamaan palstan pitoa! Toivotan sinulle onnea ja menestystä uuden harrastuksesi parissa!

Hyvää ja rauhaisaa Joulua kaikille!

Eija Kostiainen

OKASin syyskokouksessa 2023 valittiin Ursula myös hallituksen jäseneksi vuosille 2024-2027.

Elämänpiiri
Ursula: Olen asunut Vaasassa koko lapsuuteni, kesät vietimme Ähtärissä, rakkaalla kesämökillämme. Olen ahkerien ja menestyvien vanhempien tytär, joka ei itse oikein oppinut, miten henkistä ja konkreettista pääomaa tulisi käyttää. Vanhempien arki oli työntäytestä, eikä meille lapsille jäänyt liiemmin aikaa. - Näitä lapsuuden puutteita olen sitten saanut aikuisena miettiä hyvinkin syvällisesti. - No, teinhän ylioppilastutkinnon jälkeen kuitenkin parhaani ja valmistuin Turun ja Helsingin yliopistosta suomen kielten ja kirjallisuuden maisteriksi.
Menin naimisiin varkautelaisen, fiksun miehen kanssa. Saimme kaksi tytärtä; Emilian ja Viljan. Asuimme Helsingissä ja Inkoossa. - Elämäämme varjosti monien vuosien ajan suru; mieheni alkoholismi. Voin kai kuvailla sitä niin, että hukkasimme kaikki itsemme; koko loppuelämä oli rakennettava uudestaan. Mieheni kuoli, kotitalomme myytiin ja minä jäin kahden tyttären surulliseksi yksinhuoltajaksi. Kesiksi pakenin tyttäreni kanssa vapaaehtoistyöhön Ruotsiin ja sitten vuonna 2005 muutin kokonaan antroposofiseen yhteisöön Keski-Ruotsiin. Tein opettajan töitä ja samalla opiskelin sosiaalipedagogiaa.

Sain asua vanhassa punamullalla maalatussa talossa, jossa lypsin lehmiä ja hoidin puutarhaa. Tähän pieneen Delsbon kyläyhteisöön olen palannut muuttoni jälkeen kesäisin. - Helsinkiin verrattuna se on idylli; ihminen tarvitsee molempia.

Isäni äidinkieli oli ruotsi ja kotimme oli siis kaksikielinen. Ruotsin kieli ja kulttuuri on tullut minulle rakkaaksi varsinkin kun kotikunnassani Delsbossa tuettiin elävää kansankulttuuria. Kesät olivat juhla-aikaa: folkmusiikkia, sunnuntain jumalanpalveluksia karjamajoilla, miilunpolttajan lettuja, piiritansseja, matkoja kirkkoveneillä, hamboa, valssia, polkkaa. Ikivanhaan, edelleen toimivaan, lättähattujunaan teimme näytelmän Junanryöstö. Minulla on vanha Hälsinglandin alueen kansallispuku, jota voin käyttää sekä arkipukuna että juhlassa, myös hautajaisissa. Kansallispuku ei ole pyhä; siihen voi sovitella tavallisia arkiasusteita. Myös paikallisin värein kudottu kiltti on suosittu miesten keskuudessa - ruotsalaiset eivät ole pikkutarkkoja tällaisessä!

Suomeen tulin, kun tytär rupesi odottamaan esikoistaan; ”Tule nyt, tai älä sitten tule ollenkaan!” Suomeen palasin noin neljä vuotta sitten, asun Malminkartanossa.
Minulla on kaksi lastenlasta; Helsingissä Emilian Lenni 7 ja Tanskassa Viljan Edward 5 vuotta.

Mikä tai kuka sai sinut kiinnostumaan OKASista?Houkuttelijoina toimivat Halkolat - Soile ja Heikki. Olemme toistemme lapsille appivanhempia. Halusin ehdottomasti oppia pelaamaan mielenkiintoista korttipelia, Shanghaita.

Mitkä asiat OKASissa ilahduttavat ja/tai ärsyttävät sinua?
”Okas on ottanut minut lämpimästi vastaan. Tilaisuuksissa on iloinen ja reipas tunnelma. Ymmärrän ystävien tapaamisen arvon, mutta joskus voisimme aktivoida pöytäkuntia keskustelemaan niin, että myös tuntemattomat ovat mukana. - Ihmiselle on hyvä kuulua joukkoon ja hänen tulee tuntea se eri tavoin. Senioriyhdistykset antavat mahdollisuuden työelämän jälkeen saada näitä kokemuksia oman lähipiirinsä lisäksi. Erilaisissa kerhoissa löytyvät uudet ystävät ja uudenlaiset keskusteluryhmät, joissa mietitään sekä ajankohtaisia, että henkilökohtaisia asioita yhdessä.” Ideoi Ursula

Mikä on harrastuksistasi tärkein?
Ursula: ” Kirjallisuuskerho sopii minulle hyvin, sen lisäksi kuulun Helsingin Latuun ja olen aktiivisena mukana 12 askeleen liikkeessä. Siis yhdistystoimintaa, liikuntaa ja mielen+sosiaalisen elämän kuntoutusta.”

Pysähdyttävä tapaus?
Tämä oli konkreettisesta tilanteesta, jossa EN pysähtynyt. Näin Ursula kertoo:
”Ajoin Hollannin dyyneillä ison tuntuisella lainatulla miestenpyörällä. Vauhtini oli reipas, kaipasin meri-ilmaa. Äkkiä huomasin matkan päässä olevan kaksi teräksistä esteaitaa limittäin. ”Tuosta en selviä, on noustava pyöränselästä!” Mutta jarrua ei ollut… annoin mennä, kun en muuta voinut…pyöräni jatkoi matkaa…. Esteet olivat äkkiä takanani.”

Mikä on elämän tarkoitus?
”Kyllä tämä matka meille kaikille on annettu, jotta eläisimme sen, tutkisimme sitä ja oppisimme siitä. Saamme iloita rakastaa, saada ja antaa.” Ursula pohtii.

Mottosi
”Elä ja anna elää.” ”Kehitys, ei täydellisyys.”

Elämäsi biisi?
Ursula:”Miten olisi vanha ruotsalainen kansanlaulu, Visa från utanmyra.”

Elämäsi runo?
”Olin riemastunut nähdessäni Helsingissä Reino Hukkasen haukiveistoksen Laulupuut Musiikitalon edustalla. Kuinka loistava valinta, kirjalisuutta, kuvataidetta, musiikkia!

Sanotaan siis: Hellaakosken Hauki-ruono.”

Eija Kostiainen 12.12.2023

Tuula kertoo houkuttelijansa: ”Puheenjohtaja Kristina Rantalainen on työtoverini ja perheystävä, joka houkutteli minut OKASiin. Olin tosin kuullut OKASista jo Päiviö Salon esityksestä Tapiolassa joskus aiemmin. Ajattelin lähteä mukaan, kunhan kalenterini ei täyty niin, etten muuta ehdikään. Puoliaktiivisesti.”

Elämän piiri
”Olen Joroisista lähtenyt maalaistalon tytär, lukion jälkeen vispiläkoulua käynyt nainen (ravitsemusteknikko, kotitalousope ja restonomi). Tein 34 vuoden pestin keskuspankissa, ensin 16 v. ravintolapuolella sitten kymmenisen vuotta taloushallinnassa ja viimeiset vuodet IT-osastosihteerinä.

Töiden ohella olin pankin matkailukerhossa ja järjestin 20 vuoden ajan lähinnä ooppera- ja musikaalimatkoja Viroon, kotimaan bussiretkiä ja muutaman pitkän matkan. Lisäksi olin useita vuosia taideoppaana Suomen Pankin ”avoimet ovet”- tapahtumissa. Vedin myös kaamoshiihtoretkiä Saariselän ensilumille.

Nykyään asun Espoonlahdessa yksin, sillä jäin vuoden 2022 lopussa leskeksi mieheni sairasteltua pitkään. Olen saanut kaksi ihanaa poikaa, Teemu 34v. ja Mikko 25v., jotka ovat muuttaneet jo omilleen. Lapsenlapsia ei ole vielä ilmaantunut.

Suunnittelen saavani alakerran kirjaston siivottua mieheni hillottua sinne kymmenien vuosien kirjat, muistiinpanot, seminaari- ja muut erittäin tärkeät paperit. Urakan jälkeen voisin ehkä muuttaa pienempään huusholliin.”

Mainitse OKASista asiat, jotka ärsyttävät tai ilahduttavat sinua?
”OKASin hyviä puolia on valtava aktiivisuus, jokaiselle on tarjolla jotakin. Huonoja puolia en ole huomannut.”

Mitä toivot elämältä tähän hetkeen?
”Iloa ja mukavia hetkiä.”

Mikä on elämän tarkoitus?
”Elää rauhassa ja hyvissä väleissä niin kanssaihmisten kuin luonnonkin kanssa. Hyviä suhteita molempiin tarvitaan.”

Mitä harrastat?
”Harrastan hiihtoa, vesijuoksua, kävelyä, neulomista, taiteita ja ystävätreffejä.

Olen toiminut myös vuoden ajan tukivanhempana Helsinki Missionissa.”

Mitä erityistä emme tiedä sinusta?
”Suoritin nuorena metsästyskortin ja olin ampumajaoksessa, jopa mukana joissakin ampumakisoissa …. kauan sitten. Korona-aikana neuloin18 villapaitaa, lähinnä islantilaisia paitoja. Nyt kiinnostaa kullan ja korukivien huuhdonta. Olen jo löytänyt porukat ja kohteet. Minulla on kotona paljon villoja, joista haaveilen kutovani kangaspuilla muutaman shaalin tulevana syystalvena.”

Mikä on elämäsi vaikuttavin tapahtuma?
” Kyllä ne ovat poikieni Teemun ja Mikon syntymät.”

Mikä on mottosi?
”Kaikki järjestyy joko hyvin tai vielä paremmin!”

Mikä on ”Elämäsi biisi”?
”Sibeliuksen viulukonsertto, jota olen kuunnellut kymmeniä kertoja. Nuorempana sytyin liekkeihin Stevie Wonderin ”Sir Duke-biisistä”, vaikka kyllä se nykyäänkin nappaa!”

Eija Kostiainen 6.6.2023

ELÄMÄNPIIRI
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Seppo on syntynyt ja kasvanut Turusssa kolmilapsisen perheen esikoisena, isän toimiessa aikanaan mm. Kupittaan Savi Oy:ssä työnjohtajana. Seppo kirjoitti Turun Lyseosta ylioppilaaksi vuonna 1974, minkä jälkeen hän on kouluttautunut monipuolisesti eri aloilta. Tutkintoja on monia ja kurssituksia vielä enemmän. Viimeisimpänä tutkintona on Tradenomi YAMK Haaga-Heliasta vuodelta 2008.

Sepon työelämä on pääsääntöisesti koostunut erilaisista taloushallintoon ja johtamiseen liittyvistä tehtävistä:

· Merivoimien Esikunta, kapteeniluutnantti, esikunnan talouspäällikkö

· Libanon, UNIFIL, yliluutnantti, pataljoonan rahastonhoitaja

· Riihimäen Keskusvankila, talousjohtaja ja johtokunnan jäsen

· Innova Länsi-Suomen Ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä, talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen

· Helsingin seurakuntayhtymä, talouspäällikkö

· Ami-säätiö sr (amiedu), hallintojohtaja ja Senior Advisor, sekä Ami-säätiö sr:n tytäryhtiön Wahad Oy:n toimitusjohtaja.

Sivutoimia ja erilaisia luottamustehtäviä on vuosien varrella ollut useita.

Ansiomitalit: YK-mitali myönnetty Libanonissa (UNIFIL) 1985-1986 tapahtuneen rauhanturvatyön perusteella. Ammatillisen Aikuiskoulutuskeskusten liitto ry myönsi Ammatillisen Aikuiskoulutuksen Hopeisen ansioristin vuonna 2007.

”Minulla on kaksi tytärtä ja kolme lastenlasta; vanhin tyttäreni Sanna ja hänen kolme lastaan ja nuorin tyttäreni, erityislapsi Emmi. Olen ollut 23 vuotta yksinhuoltajaisänä Down-lapselleni Emmille. Asumme Espoossa ja hyvä elämämme pyörii paljolti tavallisen arjen askareissa ja yllättävissä tilanteissa. Suurin yhteinen harrastuksemme on ollut matkailu. Sitä olemme harrastaneet pitkään ja todella nauttien,” kertoi Seppo.

MITÄ TOIVOT JA ODOTAT OKASista?
”Hyviä ihmissuhteita ja yhteistä tekemistä, sekä ajatuksellisia haasteita – on hyvä olla osa ”jotakin” kokonaisuutta.”

MIKÄ ON HARRASTUKSISTASI MIELUISIN?
”Nykyään kesällä golf on iso intohimo ja talvella salikuntoilu. Aikanaan laitesukellus oli aikuisuuteni tärkeä harrastus, joka sai alkunsa YK-komennukseni aikana Eilatissa Osku Puukilan opastuksella. Tästä innostuneena olin useammalla Hossan urheilusukellusleirillä, jossa tavoitteena oli kehittää sukellustaitoja mm. suunnistusta, erilaisia etsintämenetelmiä, vedenalaista rakentamista ja hitsaamista. Suoritin leirillä myös CMAS:n korkeimman harrastajatason sukeltajaluokan P1.”

MITÄ ERITYISTÄ EMME SINUSTA TIEDÄ?
”Merivoimissa minulle tarjoutui tilaisuus olla osa Miinalaiva Pohjanmaan koulutuspurjehduksen henkilökuntaa. Vastasin purjehduksen taloudesta kokonaisuudessaan. Koulutuspurjehdus tehtiin 9.5.-18.6.1987 Atlantille. Vierassatamina olivat Santa Cruz de Tenerife (Espanja), Limerick (Irlanti) ja Rotterdam (Hollanti). Etelässä purjehdimme myös Länsi-Saharan rannikolle asti. Matkan johtajana toimi aluksen päällikkö komentajakapteeni Seppo Sarelius.”
MITÄ TOIVOT ELÄMÄLTÄ NYT?
”Ehkä päällimmäisenä on toive seesteisen valoisasta vanhuudesta, jolloin viimeisetkin palaset loksahtavat kohdalleen.”

MIKÄ ON MOTTOSI?
”Niitä on oikeastaan kaksi ja ne ovat jo hyvän aikaa olleet elämiseni taustalla. Ensimmäinen: ”Niillä korteilla pelataan, joita jaossa on saatu”. Ei kurkoteta kuuta taivaalta vaan hyvä riittää aina, ei tarvitse olla paras. Toinen on tuttu kuntosaleilta: ”No pain no gain”. ilmaiseksi ei tule mitään. Pitää nähdä vaivaa ja tehdä töitä saavutustensa eteen”

MIKÄ ON ”ELÄMÄSI BIISI”?
”Hyvää musiikkia on paljon, mutta perusvire on pääsääntöisesti bluesvoittoinen, eli tässä(kin) mielessä olen vanha blues-äijä. Artisteista lähimpänä sydäntä ovat Erja Lyytinen ja ”Larkin Poe”- yhtyeen ladyt biiseineen”, näin tuumaili meille Seppo.

Eija Kostiainen 24.4.2023

Elämänpiiri

Ritva on kotoisin Kokkolasta ja ylioppilaaksi päästyään hän lähti Helsinkiin sairaala laboratoriohoitajan oppiin. Valmistuttuaan hän pääsi töihin Työterveyslaitoksen tutkimuslaboratorioon.

Matti syntyi Ensossa ja oli 4-vuotias, kun isä kuoli. Äiti meni jonkin ajan kuluttua uudelleen naimisiin ja uusi perhe jäi asumaan Helsinkiin Hesperiankadulle. Perhe kasvoi yhdellä sisarellä ja myöhemmin vielä toisella.

”Muutaman muuton jälkeen perheemme asettui metsänhoitaja ”isän” työn perässä Pietarsaareen.

Kielet kiinnostivat minua ja lukioaikana pääsin sattumalta oppilasvaihtoon Bad Segebergiin kieltä opiskelemaan. Hyvin opinkin, sillä opettajaperheessä lapsia oli viisi ja saksaa puhuttiin aamusta iltaan kuukauden ajan. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen lähdin opiskelemaan Helsinkiin. Eräällä kesälomalla lähdin myös kieltä vahvistamaan Hampuriin, ollen siellä kesätöissä kolmen kuukauden ajan.

Koulutus: Hum.kand.1964, psykologia, soveltava linja. Valtiotieteen maisteri 1967 Helsingin yliopisto / Sosiaalipolitiikka.

Sotilaskoulutus: Ilmavoimat, Viestikomppania, ilmavoim. Viestikoulu (nyk.Ilmasotakoulu: C-3 tehtäviä: Command, Control, Communication & Intelligence) RUK 92: 1956-1957.

Työpaikkoja: Teollisuuden Työnjohto-opisto (STK), Aavarannan kurssikeskus, jonka esimies ja organisaatio-opin, kommunikaatiotaidon ja johtamistaidon opettaja 1965 – 1970.
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö, yhtymän koulutuspäällikkö 1971 – 1982.
Orion-yhtymä Oy, yhtymän henkilöstöjohtaja 1982 – 2000, josta jäin eläkkeelle.

Miten tutustuitte toisiinne?
Ritva: ”Olin Työterveyslaitoksella laboratoriohoitajana, kun Matti tuli saman laitoksen psykologian osastolle harjoittelijaksi, testejä tekemään. Ruokalassa tavattiin joskus ohimennen ja ystävättäreni kertoi tuon tumman, komean miehen katselevan minua kiinnostuneesti. Jonkin ajan kuluttua olimme Matin kanssa sattumalta yht’aikaa Ostrobotniassa, silloin hän koputti olkapäälleni ja pyysi minua ”vanhoja tanssimaan.”
Ja tansseja tanssittiin vähän enemmänkin, sillä tänä vuonna huhtikuussa he voivat halutessaan juhlia 60-vuotista hääpäiväänsä.

Ritva aloittaa: ”Nuorena avioparina ehdimme ennen lasten saantia kiertelemään pikku Fiatilla kotimaata ja eurooppaa, ja samaa matkustelua jatkoimme myöhemmin asuntovaunulla perheen kera.

Lapsia meillä on kaksi; Katja syntyi -64 ja Jarkko -68.
Katjalla on kaksi tytärtä ja toisella heistä on yli vuoden vanha Nathalie”nattis”-tyttö.
Katja asuu perheineen Inkoossa ja ”Nattis”-tyttö vanhempineen Olarissa, lähellä meitä.
Jarkko asuu perheineen Porvoossa ja hänellä on kaksi poikaa. Lapsenlapsemme ovat iältään 17 – 33 vuotiaita.

”Kun saimme lapsia, niin minulla oli mahdollisuus jäädä kotiin heitä hoitamaan pitkäksi aikaa. Lähes vastapäätä oli Olarin huollon toimisto, josta tj alkoi pyydellä minua töihin. Niinpä minä olin siellä maksuliikennehoitajana 25 vuotta eläkepäiviini asti”, kertoi Ritva. Tältä ajalta Ritva saikin keskuskauppakamarin hopeisen ansiomerkin ja Suomen Kiinteistönhoitoyhteisöt ry:ltä kultaisen tunnustusmerkin.

”Olemme asuneet ja todella viihtyneet vanhassa Olarissa jo 50 vuotta.
Olemme aina olleet aktiivisia osallistujia kotiseutumme asioissa ja minä olen ollut pitkään mukana myös Olari-Seurassa ja Lions-toiminnassa”, kertoi Matti.

Mainitkaa OKASista asiat, jotka ärsyttävät ja/tai ilahduttavat teitä?
Molemmat nauttivat todella paljon OKASin matkoista, retkistä, kulttuuritarjonnasta ja jäsentilaisuuksien hyvistä luennoista.
”Jäsentilaisuuksien kahvihetki ystävien kesken on viikon virkitys, mutta vähän haikeaa on se, että ikäryhmämme pariskunnista jotkut ovat jo ”poistuneet” ja jotkut voivat osallistua tilaisuuksiin vain harvoin”, tuumi Ritva.

Mikä on mielestänne elämän tarkoitus?
Matti ja Ritva pohtivat asiaa: ”Elää oikeudenmukaista elämää.”

Mitä harrastatte?
Ritva: ” Nykyään olemme ahkeria sauvakävelijöitä metsäpoluilla ja kaduilla.”
Matti: ” Kävelyn lisäksi käyn myös hirvimetsällä. Olen ollut 14- vuotta Reserviläisurheiluliiton puheenjohtajana, Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) hall. jäsen 5 v., Pohjoismaisten res.ups.liittojen puheenjohtajiston Nordiskt Presidiumin pääsihteerinä 18 vuotta. Sisäasiainministeriön aselautakunnan jäsen 5 v, ja olen ollut myös Meripelastusaluksen päällikkönä lähes 30 vuotta.”

Matin laaja reserviläis-harrastus heijastuu myös Ritvaan monine tapahtumineen, sillä Matti haluaa ottaa Ritvan mukaan niin kasarmiyöpymisiin kuin upeisiin juhliin ulkomaita myöden. Tämä lienee pitkän avioliiton salaisuus?

Mitä erityistä emme tiedä sinusta?
Matti ja Ritva eivät itse keksineet mitään erityistä itsestään.
No - meitä kaikkia tietenkin kiinnostaa; Matti, onko Toivo Kuula sinulle sukua? ”On, hän on isoisäni veli,” toteaa Matti.
Itseäni hämmästytti myös nuo Matin saamat huomionosoitukset, joista mainitsen vain osan.

Majuri (res). Matti Olavi Kuula on saanut useita kunnia ja ansiomerkkejä.

Vapaudenristin 3 lk, Suomen Valkoisen Ruusun 1. lk ja Suomen Leijonan 1 lk. ritarimerkit. Sotilasansiomitalin sekä Maanpuolustusmitalin miekkojen kera.

Viron Sotilasansiomitalin ja Ilmavoimien Viestikoulun ristin n:o 9. Keskuskauppakamarin 30 v. ansiomerkin ja Elämäntyömerkin ja Kansainvälisen Lions liiton Medal of Merit. Lisäksi Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Latvian ja Liettuan res.ups.liittojen ansiomitalit. Ja Suomen Partiolaisten Mannerheim-solki on jo nuorena saatu.

Mikä on elämänne vaikuttavin tapahtuma?
Ritva: ”Työterveyslaitoksella tein kemiallisia kokeita. Se oli tarkkaa työtä, koska niitä tehtiin monien kemikaalien kanssa. Esim. rikkiä käytettäessä oli sukkahousuissa monesti pieniä reikiä. Eräänä päivänä tein taas kokeita vetokaapissa kunnes kollega sanoi: ”Laita tuuletus nopeasti päälle!” Vetokaapin tuuletus oli jostain syystä tipahtanut pois päältä ja käsittelyssäni oli mukana syanidia!” Tämä oli vakava ”läheltä piti”-tilanne.

Matti: ”Sota oli alkanut ja asuimme keskellä Helsinkiä. Isoisäni oli hyvä liikemies ja hänellä oli toimintaa ja tuttuja Ruotsissa. Hän järjesti ja maksoi äitini, minut ja pikku-siskoni Ruotsiin siirtomaakauppiaan perheeseen. Se oli ensimmäinen lentomatkani, ja kun ensi kertaa avasin kaupan oven, lemahti pehmeä appelssiinien tuoksu vastaan ja seuraavaksi saimme ”Polkagris-karkkeja.
Toisaalta – olimme valaistulla laiturilla Malmössä ja näimme toisella puolella olevan pimennetyn Kööpenhaminan, IT-valonheittimien valon ja lentopommien räjähdykset. Kuulimme pommitusten ja tykkien äänet ja silloin tajusin sodan kauhun. Tämä ”sotaa pakoa”-lähtö Ruotsiin jäi valtavan isona tunnekuohuna mieleeni. Isoisä järjesti meidät lentäen myös takaisin Suomeen.”

Mikä on mottonne?
Ritva: ”Päivä kerrallaan”.
Matti: ”Kyllä tämä tästä”.

Mikä on ”Elämäsi biisi”?
Ritva: Frank Sinatra ”My Way”
Matti: Sibeliuksen Finlandia / Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan esittämänä.

Eija Kostiainen, 20.3.2023

Irene kertoo: ” Heti eläkkeelle päästyäni tulin OKASiin Tiinan houkuttelemana. (Koti- ja sukulaispiirissä Kristina Rantalaista kutsutaan Tiinaksi).
OKASissa minua kiinnostavat mm. digi-,peli- ja käsityökerhot. Jäsentilaisuudet ovat luonnollisesti kaikille kovin tärkeitä. Mielestäni niissä tulee hyvin esiin yhdistyksen suurin merkitys - varsinkin näinä aikoina; yksinäisyyden ennaltaehkäisy.”

Elämänpiiri
Irenen elämä ei ole yksinäistä. Nykyisin eläkkeellä oleva pariskunta asustaa Nummi-Pusulan kotia ehkä enemmän kuin Helsingin Meilahtea.
Maalla on helppo asua mm. Vertti, Lissu ja Pulla -koirien kanssa.
”Olemme onnistuneet mieheni kanssa myös luomaan suuren perheen. Meillä on 3 lasta aviopuolisoineen, 5 lastenlasta ja 3 koiraa, siis touhua ja iloa riittää, kun kaikki olemme koolla.
Taloustiede on meillä ”verissä” ja niissä ympyröissä omakin työelämäni Seppälä Oy:ssä tuli tehtyä.

Eläkkeelle jäätyäni opiskelin eläinten kouluttajaksi. En taida tietää mikä minusta tulee isona…”

Harrastuksista rakkain.
”Taisi tulla jo vahvasti esille, että koira-asiat ulkoiluttamisineen ovat minulle rakkaita toimia kaikki. Pelastuskoiratoiminnassa on mukana myös oma koirani,”vastaa Irene.

Mitä toivot elämältä tähän hetkeen?
” Toivon, että kura, loska ja epämääräinen sää muuttuu lämpimän tuulen keväthenkäykseksi. Toivon, että epämääräinen, arveluttava elämä tautien ja sotien kanssa selkiytyisi, voisi edes varautua tulevaan…
Toivon, että saamme varmuutta turvalliseen tulevaisuuteen!”
Näihin Irenen toiveisiin voimme kaikki helposti yhtyä!

Mikä on mottosi?
”Eteenpäin mennään…”

Mikä on sinun ”Elämäsi biisi”
Pave Maijanen: Ikävä
J.Karjalainen: Oulu, Wisconsin
Paula Vesala: Uu Mama

20.2.2023/Eija Kostiainen

Elämänpiiri

Veikko: ”Olen ”Stadin kundi” Rööperistä. Vanhempani muuttivat Viipurista sodan takia Helsinkiin, missä synnyin 1945. Isäni kuoli vuonna 1952 ja äitini jäi 35-vuotiaana yksinhuoltajaksi, minun ollessa 6-vuotias ja pikkuveljeni Raimo vasta kolmen ikäinen.

Kansakoulun opettaja puhui äidilleni, kuinka tärkeää olisi saada minut oppikouluun. Äiti suostui, vaikka elanto perheessämme oli tiukkaa.

Pääsin ilmoittautumaan oppikoulun pääsykokeisiin naapuritalon kaverini Heikin kanssa, kun hänen äitinsä tuli ruokatunnillaan hakemaan Heikkiä sinne. Ressun aulassa oli kolme jonoa; kaksi pitkää ja yksi lyhyt. Valitsimme lyhyen, ja näin Heikki ja minä tulimme ilmoittautuneeksi pitkän ranskan linjalle. Muut jonovaihtoehdot olivat saksa ja englanti pitkinä kielinä.
Oppikoulun jälkeinen armeijavuosi sujui Savon Prikaatissa Mikkelissä ja RUK: n talvikurssilla 117 Haminassa.

Tekniikka kiinnosti, joten päätin pyrkiä Teknilliseen korkeakouluun, josta valmistuin energiatekniikan diplomi insinööriksi v.1971.”

Veikon asiantuntemus voimalaitosrakentamisessa on vienyt häntä ympäri maailmaa. Hän on ollut suunnittelemassa lukuisia sähköä ja lämpöä tuottavia voimalaitoksia, ja usein myös valvonut niiden rakentamista. Voimalaitoshankkeita - usein osana sellu- ja paperitehdasprojekteja - on Veikolla ollut Suomen ja Euroopan maiden lisäksi mm. Kaukoidän maissa ja Etelä-Amerikassa. Hankkeiden toteutuksen merkeissä on Veikolla ollut tarpeen asua lukuisa määrä vuosia eri kohdemaissa, mm. Kiinassa 8 vuotta ja Indonesiassa 3 vuotta.

”Minulla on kaksi tytärtä; Sirpa 55v (KTM) asuu miehensä Jussin ja lastensa Tomin 20v ja Annikan 13v kanssa Englannissa. Nuorempi tyttäreni Niina 47v (HR Manager) asuu miehensä Tonyn ja lastensa Emilyn 7v ja Henryn 5v kanssa Torontossa, Kanadassa. Poikani
Lauri (s.1972) menehtyi syöpään 35-vuotiaana. Lapseni ovat ensimmäisestä liitostani, joka päättyi 80-luvun puolivälissä.

Olemme Erjan kanssa tunteneet toisemme työkavereina jo 1970-luvun puolivälistä. Pikkuhiljaa vuosien vieriessä ystävyytemme lujittui, kihlauduimme 1991 ja avioliiton solmimme 1998. Samalla perheemme kasvoi Erjan lapsilla; Eero on nyt 44-vuotias ja Elina 40. Elinan perheeseen kuuluvat mies Daniel sekä lapset Emma 7v ja Rune 3v.”

Työ vei Veikkoa maailmalle, mutta hän kirjoitti sieltä usein päiväkirjaa ja lähetti sivuja faxilla Erjalle Suomeen siihen aikaan, kun ei vielä sähköpostia ollut keksitty. Oli hieno oivallus pitää vaimo näin mukana työ- ja muissa tapahtumissa. Nyt noita päiväkirjasivuja on koottu ”kirjoiksi”.

Vuonna 1998 Veikolla alkoi muutaman vuoden pituinen työpesti Pekingissä, Kiinassa, ja sinne muuttivat mukana myös Erja sekä tuolloin lukioikäinen Elina-tytär.

Mainitse OKASista asiat, jotka ärsyttävät ja/tai ilahduttavat sinua?

”Viihdyn OKASissa erinomaisen hyvin. Yhdistys kerhoineen on aktiivinen ja toimelias. Hyvät luentoesitykset, kirjakerhotapaamiset ja golfkerhon yhteiset tapahtumat kiehtovat erityisesti.”

Mitä harrastat?

”Kesäisin lähinnä golfia, suunnistusta ja lastemme perheiden kanssa yhdessäoloa. Talvella maastohiihtoa ja lenkkeilyä. Viikon laskettelureissu Alpeille ja retkiluistelu Bodom-järvellä ovat myös talvieni toivelistalla. Olen ollut Helsingin Suunnistajissa 70-luvun puolivälistä asti, ja Jukolan suunnistusviestiä olen jo juossut ehkä 30 kertaa. Pari maratoniakin tuli nuorempana juostua, ensimmäinen Pariisissa ja toinen Helsingissä.

Sain tilaisuuden pitää viime vuonna OKASissa esityksen ”Tintti, sarjakuvan vaatimaton sankari”. Tunnen sielunkumppanuutta Tintin kanssa, jouduttuani hänen laillaan itsekin monesti touhuamaan ja ratkomaan asioita epävarmoissa olosuhteissa eksoottisissa maailmankolkissa.”

Mitä toivot elämältä?

”Olen tyytyväinen tähän hetkeen, itselläni ei ole suunnitelmissa enää suuria tavoitteita tälle elämälle. Toivon perheellemme, mutta ennen kaikkea lapsillemme ja heidän perheilleen terveyttä, kohtuullista toimeentuloa ja henkisesti rikasta elämää, ja että saisimme viettää yhdessä vielä monia hyviä vuosia. Ja jos vielä maailmanrauhan ja luontokatastrofien välttämisen voisi järjestää, niin siinä olisi toiveitani näin ensi alkuun.”

Mikä on elämän tarkoitus?

”Ihmisen henkinen kasvu, sielumme ylevöittäminen hyvillä ja arvokkailla ajatuksilla ja teoilla lähimmäisillemme ja ympäristöllemme, jottei seuraavassa elämässä tarvitsisi taas aloittaa koko hommaa ihan nollasta .”

Mikä on mottosi?

”Usko unelmaasi, ja saat kokea sen toteutuvan. Vain mahdoton vie vähän kauemmin aikaa.”

Mikä on ”Elämäsi biisi”?

Ystävän laulu/ Vladimir Vysotski (tosi ystävyys koetellaan silloin, kun ollaan totisessa paikassa)

Gracias a la vida / Joan Baez & Mercedes Sosa (Mercedes Sosan laulussa on jotain maagista)

Myrskyluodon Maija/ Lasse Mårtenson (sävelmä maalaa meren ja elämän ankaruuden silmiemme eteen, ja kuitenkin on niin sanomattoman kaunista!).

Saanko esitellä 2023-2026

Tällä sivustolla käytetään evästeitä. Lue lisää evästeistä.