Merikeskus Vellamo (Kotka), Pyhtään kivikirkko 17.11.2021.

OLARIN KANSALLISET SENIORIT – retki Suomen Merimuseo Vellamoon (Kotka) ja Pyhtään keskiaikaiseen kivikirkkoon 17.11.2021

OKAS tekee päiväretken Kotkassa sijaitsevaan Suomen Merimuseo Vellamoon ja Pyhtään keskiaikaiseen kivikirkkoon keskiviikkona 17.11.2021 klo 9:00 – 16:30. Matkalla nautitaan myös lounas. Matkalle lähdetään (ja palataan) Olarista R-kioskin vierestä (Kuunkehrä 4).

Merimuseo Vellamossa tutustutaan ensin opastetulla kierroksella uutuus-näyttelyyn Kohtalona Ruotsinsalmi. Näyttely kertoo nykyisen Kotkan edustalla käydyn Itämeren merkittävimmän meritaistelun ja sen jälkeen rakennetun linnoituskaupungin tarinan ennennäkemättömällä tavalla. Merenpohjaan vaipuneet tuhannet sotilaat, hyvin säilyneet hylyt ja kukoistava merilinnoitus – 1790-luvun ihmiskohtalot heräävät eloon. Unohdetut tarinat nousevat pintaan ja heijastuvat myös tähän päivään.

Tämä opastettu kierros kestää noin tunnin, minkä jälkeen nautitaan lounas. Lounaan jälkeen tutustumme kukin omaan tahtiimme museon muihin näyttelyihin noin puolentoista tunnin ajan. Esimerkiksi Merimuseon päänäyttely "Pohjantähti, Etelän risti" kertoo merenkulun historiasta ja nykypäivästä teemoittain. Pääteemoina ovat merenkulkija, merikauppa, laivat, laivamatkustaminen ja navigointi.

Kotkasta lähdemme noin klo 14:30 Pyhtäälle, missä tutustumme taas oppaan johdolla keskiaikaiseen kivikirkkoon. Pyhälle Henrikille omistettu keskiaikainen kivikirkko sijaitsee Kymijoen Pyhtään suuhaaran ja vanhan Turku-Viipuri -maantien risteyskohdassa. Kirkko on rakennettu noin vuonna 1460. Sen alkuperäinen keskiaikainen asu on säilynyt melkein koskemattomana.

Pyhtäältä lähdemme kotimatkalle Olariin, jonne saavumme noin klo 16:30.

Matkan hinta/hlö on 50 € (museokortilla 44 €). Se sisältää matkat, pääsymaksut, opastukset ja lounaan.

Ilmoittautumiset 31.10.2021 mennessä: Jukka Salo, jukkatsalo@gmail.com, puh. 040 546 1392. Matka toteutuu, jos sille osallistuu vähintään 25 (max 34) henkilöä. Maksut tulee suorittaa 10.11.2021 mennessä tilinumerolle, joka ilmoitetaan myöhemmin kaikille retkelle ilmoittautuneille.

Terveisin, Jukka